Suomalainen kansanusko

Lainasinkirjastosta kirjan "Suomalainen kansanusko, samaaneista saunatonttuihin" ja luin siitä alkua. Se toi mieleen sen, mitä olen tässäkin blogissa huomannut (ks. http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2017/03/miten-valitsemme-oman-tiemme.html ), että se, mitkä asiat elämässämme kantavat, riippuu siitä, millaisten taitojen varassa elämme, mihin satsaamme ja mitä vaalimme, mitkä ovat elämänympyrämme. Niin on kansanuskokin kuulemma varioinut kovin ihmiseltä ja ryhmältä toiselle. Esim. 1800-luvulla kuulemma uskottiin lepän olevan jotenkin henkinen puu, mutta sen tunnelmahan on samantapainen kuin 1800-luvulta peräisin olevien kirjoitusten, joita olen joskus sattunut lukemaan, eli kai juuri siksi se silloin kantoi, eikä muinaisjäänteenä.
Uskonnosta sen sijaan olen huomannut, että (ks. http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2016/10/uskonnollisuudesta-ja.html ) sen taitoja oppii, kun olettaa mukana olevan väkeä, joka ei osaa Suomen ilmastoa tai kulttuuria, eli näyttäisi uskonto liittyvän liian laajoihin ryhmiin samaistumiseen: yhteistä taitoperustaa ei ole vaan asiat jäävät toisten sanaan ja toisten kulttuuriin uskomisen varaan, eivät omien tai tuon ryhmän keskivertojäsenten taitojen varaan. Miten paljon viisaammin ihmiset eläisivät, jos eläisivät pienemmissä ympyröissä, jotka olisivat itse valinneet, esim aika nuorena muuttaneet paikkakunnalle? Mutta silloin kai juuri sivistykseen satsattaisiin liian vähän kun ei tarvitsisi liian erilaisten kanssa tulla toimeen, mutta kai kulttuureilla oli omiin oloihinsa sopiva elämänviisaus, elämäntapa vain toinen kuin kaukaisilla seuduilla tai eri ammateissa.