Puutarhanhoidon taidosta

Katselin tässä kirjastosta lainaamaani kirjaa Puutarha kukoistamaan, jossa näytettiin kovin hyvin osanneen puutarhanhoitoa, mutten oikein saanut selville, mistä maasta kirja oli, mutta suomentaja tai suomalainen kirjoittaja näytti kyllä ymmärtäneen hyvin aihepiirin niillä kohdin, mitä vilkaisin. Minulla ei ole omaa pihaa mutta aiemmin olen kovin pitänyt puutarhanhoidosta, mutten kyllä ole ollut kovin osaavainen vaan vain perustaitoja tavalliseen tapaan osannut, omakotitalossa kasvanut kaupunkilainen kun olen. Niin jotenkin tuosta kirjasta syntyi vaikutelma, että kasvien elämään on puutarhuri eläytynyt oman kokemuksensa kautta, esim. tiennyt, kuten kaikille lapsille mutta ehkä liian teoreettisesti opetetaan, että multa on kasveille tärkeä, ja niin on eläytynyt multakokemukseensa, multamielikuviinsa kasvien kanssa tekemisissä ollessaan ja kasveja katsellessaan kuulostellut mielikuvistaan, että mitä kasvi tuntuisi tuumivan, että millainen multa olisi hyvä, miten hoidettu, miten laajalta alueelta, yms, kai tekemisten henkeäkin, sillä kasvit ovat osa luonnollista elinympäristöämme, voimme ymmärtää niitä vaistokautta, mielikuvamme voivat osua oikeaan, jos samalla keskitymme aistimaan kyseiset kasvit, niiden tunnelman vivahteet, elämän hengen niiden luona tms. Ja samoin, kai osin samalla, pilvet ja sateen kasvin kannalta yms mitä kasvien tiedetään tarvitsevan ympäristötekijöitä hyvään elämään.
Ktasoin kanssa sanomalehdestä kukakkaupan mainosta ja ihmettelin sitä, kun kukat näyttävät eri ihmistyyppien tai elämän aatosten tyyopopisltä, samoin joskus kun hoksaa että miten niin viherkasvitkin, että onko niin, että kasvin olisi hyvä ja vuorovaikuttaisimme kasvin kanssa niin kuin kasvin anti tuossa tyylin mielessä on, niin eläisimme elämäämme pikemminkin henkisesti leijaillen, että sellainen on historiamme, vai onko se tyytyväisyyden aste tai huomiokäytön määrän keskioikea kasvien kanssa, esim. kasvi reunalla eikä keskipisteenä tai kokonaan ohitettuna. Mutta toisaalta suurin onni löytyy kai terveistä elämäntavoista ja yhteiskunnan toimivuudesta, mikä vaatii metsäluontomaisesti hyvää näköä, maisemien katselun taipumusta.
Kirjassa oli kanssa kiveyksiä, joissa oli kivien välissä aika paljon maata tms niin, ettei tavallisellakaan kuviolla tullut suorakaiteen muotoista vaan saattoivat polut kauniisti kaarrella. Mutta onko sitten, että vaikka kaksi eri matertiaalia tai vaihtelevantyyppinen materiaali toisivat paljon kivemman variaatiomahdollisuuden ja vähemmä'n pöntön lopputuloksen, niin aina ei noita kivien välien täyttömateriaaleja Suomen oloihin niin ole,mutta voisiko niitä käsityömäisesti askel askeleelta että mitäs tästä saataisiinkaaan, kehittää jostakin?
Etelän maiden vai Brittienkö, kukkaistutukset ovat kovin hienoja, kukositavia, vai ovatko kyseessä suomalaiset julkiset istutukset, mutta samalla jotenkin pysähtyneitä. Suomalainen ajattelisi pysähtyneen perspektiivin olevan ajattelun näkökulman osa ja lisäksi tarvittavan terveitä elämäntapoja onneen ja tervehenksiyyttä yksilöllisen varitaation saalimiseeen, että siinä mielessä kyllä pidän suomalaisista kukista enemmän, ja jopa vähemmän laitetuista enemmän luonnontilaisista pihoista kukkineen, mutta katsomisen arvoinen tuo kirja! Taisi olla Valittujen Palojen.

Tuota kirjaa kun hiukan lisää luin, niin mielestäni tekijä(t?) tuntui saavan touchia puutarhanhoitoon, kun ei ottanut sitä kaavamaisena, nett on näitä ja näitiä kasvilajeja tai että yleensä imiselle on paras sellainen ja sellaienen, vaan oli hänellä enemmän etäisyyttä, niin kuin vaikka, että tekee miesväelle kaarevia kivettyjä kulkureittejä, jolloin kai miesmäisyyteen pelastautuessaan kannattavat helpommin puutarhanhoitoa yms monimutkiasemman hahmon omaavaa, niin kumminkin kun on etöisempi kiveysten ja ammattilaisen puutarhasuunnittelijan etöisyys, niin useita vaihtoehtoja voi harkita, tyyliin jotakin kivaa itselle ja jotakin puutarhamaista, mikö sattuu täönne, tähän puutarhaan istumaan, ja niin saattoi pohtia mm varjoisan kerrostalopihan puutarhaa, mihin suositteli vaaleuita ja lämpimiä värejä eikä sisäpihan tyylistä masentuneena tumma, ahrmaata yms, jolloin ei kai tulisi niin puutarhamainen.
Luulen, että omia itseä kiehtovia kasveja, kukkia, piirteitä puutarhassa on hyvä olla, niitä kaipaa, mutta sitten jos tekee koko puutarhan oman maun mukaan eiköä vain puutarhaa, niin jotakuta naapuria, tuttavaa tms alkaa örsyttäää, kun on liiaksi sinuntyylistäsi, ja niin siitä tulee este s¨puutarhan itämiselle ylipäätään, mitä ei kai käy, jos on puutarha vain, siihen paikkaan sopiva ja muutama itsestä kivoimman tyyppinen kukka tms. Että ihan vain nauttii siitä, että on puutarha, paikkaan sopiva, muttei kuluta loppuun viehtymystään tietyntyyppisiin puutarhoihin, kilpailuta eri vuosiensa puutarhoja tai naapurustoja.

4. maaliskuuta 2019   Ainakin viherkasveilleni ilmavampi multa näyttäisi tarkoittavan hiukan harvempia kastelukertoja.

Mietin tuota multaa, kun se on niin perinnejuttu, maanviljelyä on ollut pitkään ja se on ollut olennainen osa suomalaista elämää ja elämäntavat ovat nivoutuneet sen kanssa yhteen, sivistyksen kanssa kai myös se, mitä ruokia viljeltiin. Niin suomalainenhan kai luonnostaan miettisi multaan liittyen sitä, millaiseen elämäntapaan kasvit, jotka siinä kasvavat, niiden kasvutapa siinä mullassa, sen mullan voimin, liittyy, onko se viisas, mitä muita vaihtoehtoja siinämielessä on ja ovatko ne jotenkin lyhytnäköisempiä, millaista kasvillisuutta kasvaa missäkin mullassa ja millaisissa olosuhteissa, millaisia elinym´päristöjä ne ovat, millaisia viljellä, mikä sen anti ja sen annin kehitysmahdollisuudet ovat , mitä täyteen hyvään tervehenkiseen elämään tarvitaan, nuorten kasvuun, omaan paikkaan maailmassa, hyvään maailmaan. Niin se on aika paljon mietitty yhdessä väläyksessä, että millasta multaa tää on ja miten siinä kasvaa ja mitä on elämä siinä ympärillä.

Kuksan tms kolo, mietteitä työkoneesta

Tuli tässä mieleeni, että kuksan, puisen koussikan tms kolo on kai aika usein kuin sylinteri, yhtö leveä ylhäältä ja alhaalta, lieneekö porattu, kun taltalla lohkominen usein tekee reiän seinämään ja niin menee työ pilalla ja vaivaa on paljon. Mutta jos noin käyttäjän kannalta ajattelee, niin suora kolo on kuin tyhmö teoriaperspektiivi, josta ei ole paljoa iloa eikäö sivistystä, mutta jos olisi ylhäältä hiukan leveämpi niin ikään suora kolo kuin vanhassa laudoista tehdyssä sangossa, niin toisiko se mieleen sivistyksen ja terveet elämäntavat? Luonnontieteiden alan akateemiset kenties opsaisivat tunnistaa, mikä kaltevuus viittaa sivistykseen, terveisiin elämäntapoihinja hyvälaatuiseen ajatteluun.
Voisikohan sellaista koloa varten tehdäö uuden työkalun, sorvin tapaisen, mutta jossa puukappale, kai valmiiksi ulkoa vuoltu, olisi paikoillaan ja terä pyörisi paikoillaan kuin pora tai sorvi mutta terän sivulla kuin taltta, kai leveä ja vuolisi ihan vainohuenlastun kullkakin kierroksella ja menisi vähitellen ulommas, määrättyyn leveyteen asti, ja olisi siis sopivan verran kallellaan, mikä kai tarkoittaa, että ensin pitäis porata leveä reikä ja sitten voida ujuttaa tämän uuden laitteen terään kerroskerrokselta tai muutaman kerroksen vöälein syvemmälle. Ja lopuksi kenties vuolla pohja vastraavasti sisältäpäin terän päässä olevalla vastaavalla terällä. Näiden terien reuna ei kai saisi olla terävä, jottei se jätä rumaa tyyliin ja tekemisen laatuun sopimatonta jälkeä, vaan olisi oltava kaareva, pyöreä reuna terissä.