maanantai 16. tammikuuta 2017

Ompeleminen


Ompelu 
   Vaatteiden ompelu ilman kaavoja
   Millä kohden, miten mittasuhteet, yms
   Kangasostoksilla
   Lahjojen ja taitojen oppimisesta
   Virheiden korjaamisesta ym ongelmakohtien ylittämisestä
   Esikuvista ompelun taidossa

Ompelukone 
   Lankojen laittaminen ompelukoneeseen
   Langan pujottaminen neulansilmään
   Alalangan laittaminen
   Puolaaminen
   Neulan vaihtaminen
   Napinläven ompeleminen

Vaatteiden tyyli- ja tekemisentapavalinnoista
   Pukeutumisvalinnoista ja vapaudesta
   Lainauksia
   Tekemisen meininki
   Vaatteen edustavuudesta
   Verhojen ompelu
   Ompelujälki ja sujuvuus
   Mieliala ja liikunta
   Aikatauluttamisen vaaroista
   Kutomiseen verrattuna

Tilkkutäkkini
Laulava ompelijatar
Housujen ompelemisesta
Verhot
Ompelujälki, ompelutyön tulos
Parin löytämisestä, laihduttamisesta, yms
Hiha
Kirjonta
Housujen kaavan tekemisestä
Langan väri vaikuttaa kankaan ilmeeseen
Neuloskankaan ompelusta
Ompelukoneen äänen hiljentäminen
Kolme hamemallia


 
* * *



Tuli tuosta neulomisesta kirjoitettua kovin monta ohjetta, joista jotkut voivat olla ihan hyödyllisiä. Niinpä, kun olen hyvä opettamaan, kirjoitan joitakin ompeluyohjeitakin.

* * *

Ompelu


Vaatteiden ompelu ilman kaavoja
Paras ompeluohjeeni lienee http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/03/vaatteiden-ompelemisesta-ilman-kaavoja.html  eli miten oppia helposti ompelemaan vaatteita ilman kaavoja, haaveensa oppaanaan.
14.10.2018   Lainaan tuon ohjeen tähän, jottei vain jää lukematta hyvä ohje:

"Opi ompelemaan vaatteita ilman kaavoja, ihan vain haaveesi oppainasi, helppo ohje
En ole taitava ompelemaan, mutta tästä olen tuntunut saavan langanpäästä kiinni.
Eli kun olen halunnut ommella vaatteen itselleni, olen ottanut lähtökohdaksi joko jonkin sopivanmallisen vaatteen, joka minulla jo on, tai sitten vanhan osaamiseni hameista tms.
Olen miettinyt, minkätyylisen vaatteen haluan, ja valinnut kankaan(t) sen mukaan. Sitten kun minulla on kangas pestynä, niin olen sen värien, kuvioiden ja tunnun perusteella etsinyt sopivaa vaikutelmaa, sekä kankaita hajamielisesti tuijotellen että peilin edessä lyhyesti oikeaa vaikutelmaa hakien.
Silloin olen saanut selville, millainen uusi vaate olisi vanhan vaatteen malliin nähden, esim. väljempi tai ihonmyötäisempi. Vanhasta vaatteesta olen saanut perusmuodon ja mitat, joihin olen lisännyt väljyyttä tai vartalonmyötäisyyttä sekä muuttanut pituuksia kokemuksellisesti selkeään hahmottuvilla mitoilla: vaaksa, kämmenenleveys, kahden sormen leveys, puolen sormen leveys, tms, enkä senttimetrimitoilla, niin olen paremmin ollut koko ajan kärryillä siitä, mitä teen ja miksi, enkä ole voinut sotkea mittoja muiksi luvuiksi, ja mitat ovat olleet yleishahmon tukena kasvattaen ompelutaitoani sen sijaan, että olisivat olleet senttimetrisekamelska ja aina vain uudelleen mitattavat.
Sitten olen leikannut kappaleet saumanvaroineen ja ommellut peruslinjat. Sitten olen sovittanut peilin edessä ja koettanut kangasta liikuttamalla löytää oikeaa hahmoa yksityiskohdille, ja kun se joskus jonakin hetkenä on ollut kivantunnelmainen, niin fiksannut kankaan asennon siihen ja sormenleveyksin tms tai kiinni pitämällä tai jopa harsimalla jättänyt tyyliseikat paikoilleen niin kuin kiva on, ja ommellut sitten niin.

* * *
(Tuossa nuo kokemukselliset mitat ovat siksi tärkeitä, että ne ovat samalla kielellä kuin haaveet siitä, millaisen vaatteen ompelisi, ja niin mitta ei häiritse mielikuvaa siitä, minkälaisen ja minkähenkisen linjan ompelisi ja miten kangas kivalla tavalla asettuisi. Eli ei tule summittaista suttua jälkeä tyyliin "en mä tiiä", vaan haavemielikuva ompelun ohjeena tehtyjä käytännön ratkaisuja, joissa jo osattu ja vielä mietittäväksi jäänyt erottuvat selvästi, ja uudet ratkaistavat kohdat kai ratkeavat samantapaisella tekemisentavalla kuin vanhat onnistuneet, ja niin oppii joka kerran uutta ja osaa vanhan kunnolla. Tai niin ainakin oli tätä ohjetta laatiessani ideanani. Haaveilu on siis tässä edellytys vaatteen muodon, näön, tunnun, tunnelman ja käytännön piirteiden hahmottumiselle ja ompelun ohje siinä, missä kaava ennen.
Mitan ja hahmon mittasuhteiden löytymistä helpottaa vertaaminen vanhaan vaatteeseen, josta näkee sekä millainen se on päällä ja mitä muutoksia siihen nähden tulisi tehdä (esim. kankaan erilaisuuden vaatiman eri tyylin vuoksi) ja siitä saa kaavat kangaskappaleille, kun ottaa tekemänsä variaatiot huomioon.)"





Millä kohden, miten mittasuhteet, yms
Tuossa on apua tunteenoamisten oikeaanosuvuuden mielikuvien seuraamisesta, mistä ohjeeni http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/04/ruuanlaitosta.html


Kangasostoksilla
Myös kangasostoksilla voisi olla iloa ostoksissa onnistumisen ohjeestani: älä mieti tarkkaan, mitä ostaisit vaan summittain ja oikeantyyppinenja tartu sitten lupaaviin tilaisuuksiin, jolleivät ne ole liian kalliita tai jotenkin epävarmoja ompelun onnistumisen kannalta.  http://paratiisiteoria.blogspot.fi/2016/11/ostoksissa-onnistumisesta.html


Lahjojen ja taitojen oppimisesta
Katso lahjakkuuden oppimisesta Haaveammattiin-blogini ohje  http://nopeaoppisuus.blogspot.fi/2011/03/haaveammattiin.html
ja taitojen oppimisesta  http://nopeaoppisuus.blogspot.fi/2011/03/miten-oppia-kaikki-kerralla.html .

 
Virheiden korjaamisesta ym ongelmakohtien ylittämisestä
(Lsainaus tämän saman blogin kohdasta neulominen)
"Virheiden välttämisessä on tärkeää huomata, että jotkin asiat vievät paljon enemmän aikaa kuin toiset ja vaativat oman rauhansa. Suunnittelu on sellainen. Samoin oikean kohdan ja oikean tekotavan arviointi. Liikunnallinen ihminen satsaa liikuntaa joka hetki kenties tuhat kertaa enemmän kuin lahjaton, ja pärjää siksi paremmin. Jos haluat jostakin ongelmakohdasta yli, pidä tauko, tuuleta, haukkaa raitista ilmaa, syö jotakin, kenties hedelmää tms, lepää ja tee muuta välillä. Muodosta kuva tavoitteistasi, ihanteistasi käsin, ei kaavamaisesti. Kerää käytännön taitojasi tueksesi ja jonkinlaista tunteenomaista touchia sekä opetussilmää, jota voit soveltaa itseesi. Palaa niihin kohtiin, jotka onnistuivat ja etsi hyviä tekemisentapoja ja tarvitsemasi jaksavaisuuden minimimäärä. Yritä uudelleen haaveitasi pitkin ja hyvällä käytännön laadulla. Älä kopioi vanhoja epäonnistumisiasi ja takeltelujen näkökulmia. Mieti ideaalista käsin, mikä olisi hyvä tapa ratkaista ongelmat. "

Yleensä kai ommellessa virheitä tulee jos ongelmakohtaan ei keskity hyvällä tavalla, mieluusti jo hiukan etukäteen lähestymisvaiheessa. Hankalassa kohdassa tarvitaan laajempi huomio, joka sisältää eri tekemisentapavaihtoehtoja ja eri valintojen mahdollisuuksia sekä hyvin rullaavan perustekemisentavan ja mielenvireen ompelussa.
Vire ei saisi siis olla jumiutunut, urautunut, koska silloin ongelmakohtiin tulee helposti virheitä, vaan pitäisi olla varaa satsata enemmän hankalissa kohdissa: Katsotaas, miten tästä nyt hyvällä tavalla pääsen ylitse.
Ompelujäljessä lienee samantapainen juttu: ei ole vain ompelua että koneella eteenpäin, vaan se on yksi ompelemisen osatekijä ja säädöt, valinnat, tauot, vaatteen sovittaminen ja nättien linjoejn miettiminen ovat muita elemettejä, joille myös on varattava aikaa ja energiaa. Eli ompelu ei etene tasaista uraa, vaan vain jotkin kohdat ovat sellaista ompelua, jonka jo hyvin osaa, ja toiset ovat sitten vaatteen miettimistä, ompelutaidossa kehtitymistä, hankalien kohtien ratkaisemista energisesti, haaveilemista että millaisena vaate olisi juuri kiva, yms.


Esikuvista ompelun taidossa
Taitavalta ja paljon samoja vaatteita ommelleelta nuo miettimisvaiheet ja haaveilukin jäävät vähemmälle, ja niin taitavasta mallia ottaessa ei opi tsemppiä, ei opi vaikeuksien ylitse nousemista eikä kai monesta eri tekemisentavasta valitsemista. Harrastelija olisi siksi parempi malli ompelussa kuin ammattilainen. Ammattilaiselta voisi katsoa, mitä mm pitäisi osata, muttei sitä, miten sen itse saa hyvin tehtyä.

"Vaihdoin vanhaan talvitakkiinirikki menneen vetoketjun tilalle uuden. Työ jäi vetoketjutta lojumaan kuukausiksi tai vuosiksi. Nyt sitten kierrätysompelussa taitavista ja takin alkuperäisestä ompelujäljestä mallia ottaen ompelin vetoketjun kiinni jotenkin vain ja voi että miten paljon huonompaa ompelujälkeä tuli kuin oma tavalliseni! Ammattiompelijat ovat kai uupuneita, työlästyneitä, joten he eivät ompele ompeluharrastuneen tapaan mielenkiinnosta ompelua ja oman jäljen tuottamista kohtaan, vaan silittävät käänteet, kiinnittävät kappaleet nuppineuloin ja ompelevat aivottomasti suoran linja johonkin reunan viereen vaan. Eli omin päin itselle tai kioille ihmisille ommellessa tulisi kivempi jälki ja parempi taiuto mutta kokemusta toki on vähemmän." (http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2017/01/kirpparivaatteiden-ym-muokkaamisesta.html)


* * *

Ompelukone


Lankojen laittaminen ompelukoneeseen
Lapsena kun minulle tätä neuvottiin, niin tuloksena oli sekamelska, lanka meni ties minne. Olivatko edes ohjeet oikein?
Lankarulla laitetaan lankatelineeseen, joka on koneen päällä, ja kiinnitetään stopparilla niin, että se voi pyöriä vapasti muttei sentään sinkoile sinne tänne.
(Yksinäinen langanohjain jossakin oikealla koneen päällä liittyy puolaamiseen, ei lankojen käyttöön ompelussa. Samaan tarkoitukseen voi liittyä myös jokin langanohjain sillä suunnalla, minne lanka tavallisesti ommellessa lähtee.)
Lankarullalta lanka lähtee vasemmalle koneessa olevien kahden pystysuoran raon viereen,missä on langanohjain, joka auttaa lankaa vaihtamaan suuntaa vaakasuorasta viereiseen rakoon.
Samoilla tienoin on kai langan kireyden säätö, mistä langan kuuluu myös kulkea läpi, niin ompelujäljestä tulee tasaista, mutta omassa koneessani ne ovat samassa tuon langanohjaimen kanssa.
Lanka menee lähempää rakoa alas ja sen vasemmalla puolella olevaa siihen yhteydessä olevaa rokoa ylös.
Vasemmanpuoleisessa raossa kulkee ommellessa ylös alas metallilenksu tms, jota ja neulaa, voi liikuttaa kääntöpyörästä koneen oikealla puolen päädyssä. Käännä metalli ylös niin, että voit vetämällä pujottaa langan siihen oikealta vasemmalle kulkien.
Sitten lanka tulee samaa rakoa alas, suorista lanka.
Raon alaosasta lanka kulkee neulan tyvessä olevaan lenksukkaan tms, johon langan saa takaa eteenpäin vetämällä.
Tuosta lenkusukasta lenka kulkee suorassa neulaan ja siitä neulan silmän läpi edestä taakse. Vedä langasta, kun olet saanut sen neulansilmän läpi, jottei se neulan tai metallisen ylös alas kulkevan langanohjaimen liikkuessa karkaa takaisin pois neulasta. Jos neula on hankalalla korkeudella, käännä koneen oikean sivun kääntöpyörästä neula sopivalle korkeudelle.


Langan pujottaminen neulansilmään 
Joskus langan pujottaminen neulansilmään tuottaa ongelmai ja joskus taas ei. Tässä muutama huomioitava seikka.
Langanpään on oltava ihan suoraan katki, esim. terävillä saksilla katkaistu. Siinä ei saa olla yhtään haituvaa, joka ohjaisi sen sivuun neulansilmästä.
Langanpään voi kostuttaa ja kiertää sormin niin, että se varmasti on suora ja ehkä vähän jämäkämpi.
Lankaa ei näe niin hyvin teoreettisessa ajattelu moodissa, että tässäpä laitan lankaa neulansilmään. Vaan käytännön tekemisestä kiinnostuneena: kylläpä käsityöt ovat kiehtovia, miten monimuotoisen näköistä jo tälainenkin kuin langan laittaminen neulansilmään.
Ote langanpäästä saisi olla symmetrinen tasapainoinen eikä toispuolinen niin, että langanpää joutuu vinoon sivulle pujotussuunnasta. Saati sitten niin vino ote, että langanpään suunta vaihtelee milloin mitenkin sivulle ottaan puristusvoiman mukaan.
Pujottavaan käteen saa vakautta pitämällä toisella kädellä kiinni jostakin neulan tienoilta, niin on etäisyysarvioinneissa yms tarkempi.
Katseleminen sujuu parhaiten arkijärkisillä katselemisesta pitävillä silmillä, eikä silloin välttämättä katsota ihan läheltä vaan mukavalta hyvin sujuvalta etäisyydeltä. Ihan läheltä katseleminen tuo kömpelyyttä sormiin, kun käsivarret eivät ole näkökentässä.
Hyvä suunta, kohti seulaa oikealta kohden ihan surassa ja toisella käden pinsettiotteella neulan takaa: sainko langan neulensilmästä läpi, saattaa muutamalla hyvällä tavalla tehdyllä yrityskerralla tuottaa tulosta, vaikka ei näkisikään tarkkaan, että millä kohden lanka nyt on.
Jos jätät langanpäätä sormien välistä näkiviin vain vajan sentin, ja pidät langanpään suorassa käteen nähden, niin ohjaamalla käden sormien välisen raon lankoineen neulaa kohden saat lanjan aika tarkkaa neulansilmään, eikä tarvitse nähdä niin tarkkaan joka kerran. Sitten vain toisen käden pinsettiotteella ote langasta neulansilmän toisella puolen ja eka käden ote irti. Mutta tässä trarvitsee suoristaa langanpää joka yrityksen välillä sillä neula tönii sen vinoon, jollei lanka mene läpi.
Hyvässä valossa näkee parhaiten. Parasta on ommella päuivänvalon aikaan niin, että näkee ikkunan valossa jo hyvin. Ompelukoneessa  on kohdevalo neulan luona ja siinä on tarkoitus olla hyvä valo. Palaneen lampun tilalle saa kai uuden ompelukoneliikkeestä.
Jos saat langan neulansilmän läpi, vedä langanpäästä lanka pitkäksi, niin se ei karkaa takaisin, kun käännyt, vedät jostakin tai neula liikkuu.


Alalangan laittaminen
Neulan kohdan alla on alalangan kotelo, jonka saa auki, kun ottaa irti koneen ompelutason levennyksen ja avaa luukun koneen etupuolella aika lähellä neulaa. Onkalon keskellä on pyöreähkö kotelo puolalle, jonka saa irti avaamalla läpän sen sivussa.
Puolakotelon seinässä on aukko, jonka toisessa päädyssä osin peitossa on rako langan pujottamista varten.
Laita puola puolakoteloon niin päin,että lankaa vetäessä se osuu juuri tuohon päätyyn. Pujota langanpää, joka saa olla esim. 10cm, kotelon reunassa olevasta raosta ja vedä se kiristämällä kotelon seinän kulkuaukkoon.
Sitten laita kotelo taas paikoilleen läppää hiukan avaten.
Jos ylälanka on jo laitettu, nosta paininjalka ylös ja käännä koneen vääntöpyörästä neula alas ja taas ylös. Kokeile etsiä kohta, jossa vapaasta langanpäästä vetämällä nousee ylälanka neulan alla olevasta raosta ja vetää mukanaan alalangan.
Huitaise varovasti (neulaa varoen) jollakin esineellä, esim. saksilla, paininjalan alta edestä taaksepäin niin, että saat molemmat langat paininjalan taa.
Sulje luukku koneen etupuolella ja kiinnitä ompelutason levennys taklaisin.
   Valitse ommel: suora, siksak, tms (ompelukoneen etusivulla oikealla olevasta säätövalikosta). (Ja kenties ompeleen leveys ja joskus pituuskin omista säätönupeistaan).
Nyt voit aloittaa ompelun.


Puolaaminen
Alalankaa säilytetään pienellä lankarullalla eli puolalla, aina samanlaisella ja pienellä, koska ompelulangan täytyy päästä kiertämään sen ympäri. Jos puola on tyhjä tai tarvitaan toisenväristä lankaa, keritään puolalle lankaa ompelussa käytettävästä lankarullasta, eli puolataan.
Puolatessa lankarulla tavallisessa telineessään ja tyhjä tai osin tyhjä puola koneen oikealla puolen ylhäällä olevassa tapissa.
Lanka kulkee lankarullalta vasemmalle langanohjaimeen, siitä puolausta varten olevaan langankireyttä säätelevään langanohjaimeen samoilla tienoin lähempänä koneen etupuolta, ja siitä puolalle: ota puola käteesi ja pujota lanka puolan sisäpuolelta sen sivun reiästä ulos. Laita sitten puola paikoilleen ja pidä langanpäästä kiinni.
On tärkeää napsauttaa puola kyllin syvälle tappiin, jotta tapin metallilanka tms saa puolan pyörimään tapin mukana ja että lanka ei keriydy puolan sijasta puolaustapin ympärille ja ettei puola lennähdä pois tapista kesken puolauksen.
Jos puolan tapissa on jokin suljin, tai tappi liikku paikoilleen, tai jos koneen oikeassa sivussa olevan vääntöpyörän sisus loksahtaa eri asentoon puolausta varten, niin sulje ne puolausasentoon. Silloin neula ei liiku ompelukoneen vääntöpyörää kääntäessä tai kaasupoljinta painaessa.
Paina kaasupolkimesta vauhtia, niin kone puolaa. Säätele polkimella puolausnopeutta. Pidä aluksi lyhyestä langanpäästä kiinni, jottei lanka pääse irti. Huolehdi etenkin alussa myös, ettei lankarullalata puolaan kulkeva lanka tartu mihinkään tai mene sotkuun.
Etenkin kai aloittaessa voi lanka lähteä rullautumaan puolaustapin eikä puolan ympärille, milloin pitää nostaa heti jalka polkimelta, kääntää puolaustappi tavalliseen paikkaansa tms pois lukituksesta ja irrottaa puola. sitten vedät langasta joko puolan luota ylöspäin tai lankarullalta tulevasta langasta niin että tappi lähtee (aika raskaasti) pyörimään takaisinpäin. Yllensä lankaa ei tarvitse katkaista vaan riittää, että on ensi kerralla tarkempi. Mutta jos sotku on paha, niin langan joutuu katkaisemaan ja setvimään irti ja ehkä aloittamaan puolaamisen alusta.
Puolata pitäisi tasaisesti koko rullalle. Langan korkeutta voi säätää laittamalla sormenkynnen kauempana langan alle. Puola saa olla korkeintaan reunojaan myöten täynnä.
Lopuksi nosta jalkasi polkimelta, käännä taas vääntöpyörän keskiosa ja puolaustappi oikeaan asentoonsa, jolloin neula taas liikkuu poljinta painaessa.
Ja irrota puola, katkaise lanka - ja laita koneeseen langat ompelua varten.


Neulan vaihtaminen
Stretch-kankaita ei omella tavallisella neulalla vaan pallokärkineulalla ja joustinompeleella, tiheällä siksakilla tms. Sitten kun taas ompelee tavallisia kankaita, on vaihdettava takaisin tavallinen neula. Tavallisten ja stretch-neulojen ero ei ole silmäänpistävän suuri, joten on hyvä säilyttää kumpiakin alkuperäisessä kotelossaan, missä lukee mitä ne ovat, ja vaihtaa takaisin tavallinen neula heti strech-työn jälkeen.
Ja jos neula on katkennut tai vääntynyt, tarvitsee tilalle vaihtaa uusi ehjä.
Neulan saa irti neulan tyven oikealla puolella olevasta vääntönupista. Jos se on liian jäykkä, niin ainakin omassa koneessani on nupin keskellä kuin ruuvin kolo, ja koneen tarvikkeissa komiomallinen leveä lyhyt ruuvimeisseli, jolla sen saa helposti auki ja kiinni. Neulan asennon näkee neulansilmän suunnasta eli sille on kaksi vaihtoehtoa. Muistaakseni neulan lättänä sivu kuuluu oikealle puolen, mutten ole varma.


Napinläven ompeleminen
Ompeleissa on koneessani myös neliosainen napinläven ompelu, mutten ole saanut sitä toimimaan. Sen sijaan, kun on leikannut kankaaseen napinläven, voi sen kai päärmätä siksakompeleella, jossa ompeleen pituus on päädyissä aivan lyhyt ja sivuilla aika lyhyt muttei niin olemattoman lyhyt kuin päädyissä. Siksakin toinen reuna osuisi siis kankaassa olevaan napinläpeen, jonka tarvitsee olla kyllin leveä ompelua varten. Kankaasta kai kuuluu poistaa säie tai pari napinläven kohdalta, jotta napinläpi olisi luontevan leveä.


* * *

Vaatteiden tyyli- ja tekemisentapavalinnoista


Pukeutumisvalinnoista ja vapaudesta
Tollanen ei-niin-kovin-hyvä kirjoitus http://kauneusjaviisaus.blogspot.fi/2016/10/vaatteista-ja-sosiaalisesta-roolista.html


Lainauksia
Lainaus terveet elämäntavat -kirjoituksestani http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html
"109. Näyttäisi olevan väliä sillä, onko eheä pitäessään taukoa tekemättä kummemmin mitään vai eheä toimeliaisuuden keskellä. Päivittäisessä elämässä ja terveissä elämäntavoissa on monenlaista aktiivista tekemistä ja on tärkeää, että tulee niiden kanssa toimeen, viihtyy ja on eheä niitä tehdessään. Eheys toiminnan keskellä on samantapaista kuin jos polkupyöräillessäsi pidät muutaman polkaisun taukoa ja pyörä kulkee itsestään, niin on virikkeitä ja toimeliaisuutta ja samalla on keveän helppoa eheyttä ja tunnelmallisuutta. Jos teet samoin mutta poljet hyväntuulisesti, niin tehtävä on helppo ja juuri riittävä helppous ja miellyttävyys, luontevuus ja tunteidenmukaisuus tuo eheyttä toiminnan keskelle. Tai jollet ole senkään vertaa liikunnallinen, niin kuin sightseeing laivan kääntyessä on virikkeitä ja viihtymistä yhtä aikaa. Ehkä ero mitään tekemättä eheään onkin siinä, miten hahmottaa nuo hetket: kuulosteleeko kropan tottumista lämpötilanvaihdoksiin ulkoa sisälle tultua ja miettii pitäisikö haukata jotakin vai lösiikö vain ja on edes huomaamatta, miten kroppa reagoi, vaikka juuri kroppa sanoi, että nyt taukoa, kun on lämpötilanvaihdokseen totuttelun aika. Eli toinen on aktiivinen ja toinen pasiivinen samoissa tekemisissä ja aktiivisuus luo tietä tulla aktiivisuuden kanssa laajemmin elämässään toimeen ja passiiivisuus taas tekee toimeliaisuudesta takeltelevaa ja epämiellyttävää.

110. Joillakin miehillä on näkökulma kovin koulutuksen mukainen, yksioikoinen ja kapea, tilanteisiin mukautumaton, muuta elämää ymmärtämätön. Silloin olisi hyvä heidän varioida tekemisentapaansa ja lähestymistapaansa tervejärkisesti tilanteen mukaan: milloin on käytännönläheisyys paikallaan, milloin hyvä muisti, milloin koulutettu ajattelu, milloin arkijärki, liikunta, tunteet, mitä nyt sattuu olemaankaan tilanteeseen sopivaa lähestymistapaa. Samoin myös työtä tehdessä olisi hyvä huomioida muun elämän maisema ilmiöineen: sosiaalisina kontakteineen, tapahtumineen, matkoineen, lomanläheisyyksineen, jne. Niin saa harjaannutettua omaa arkijärkeään ja elämänymmärrystään.

111. Omassa ja tuttujeni elämässä olen huomannut, että elämänlaadun kannalta on kamalan tärkeää, että työ, harrastukset ja opinnot ovat itsetarkoituksia ja tekemisenä kiehtovia eivätkä vain rahan tai tavan tai toisten neuvon tai pakon vuoksi tehtyjä.

112. Kokemukseni mukaan naiset kaipaavat naisten juttuja enemmän kuin miehet ja miehet taas miesten juttuja enemmän kuin naiset, mutta toisaalta kummatkin kaipaavat koko elämänkirjon juttuja, koko elämän laajuista osaamista itselleen, edes jonkinlaista tai ihan hyvääkin, ja monenlaista elämänsisältöä. Naiset kaipaavat liikuntaa ja reippautta sekä perustaitoja miesten töissä, sitä, etteivät tule tönityiksi. Miehet kaipaavat musiikkia ja mahdollisuutta edes joskus leipoa pullia tms tai paistaa pihviä, osata valita vaatteet itse ihan kivannäköiset ja sosiaalisesti ok, sellaiset, mistä sattuu tykkäämään ja mitkä arvot itsellä on, eikä vain kaavan mukaan, ja oppia kätevyyttä yms kanssa. Kuitenkin miehet viihtyvät autonkorjauksessa yms paremmin kuin naiset ja naisilta kulu aikaa kodin laittamisessa, vaatteisiin yms sosiaaliseen ja hyvää elämää tuovaan. Eli vaikka olisit ensi sijassa ihminen ja vasta toissijaisesti omaa sukupuoltasi, niin olisi vain monitaitoisempi ja tyytyväisempi yksilö, et sukupuolellesi epätyypillinen. Arvaan, että jos vapaasti valittaisiin, kumpikin tekisi 20% toisen sukupuolityypillisistä töistä, 10% tehtäisiin yhdessä ja oman sukupuolen perinteisistä jutuista tulisi tehtyä 70% perheen töistä, mutta arvaus vain.

113. Minä en tätä kyllä kyllin hyvin muista, mutta lapsena luin poikakirjat "Vinski ja Vinsentti" sekä "Koko kaupungin Vinski", olivatkohan Jalmari Finne n, ja ne opettivat eheyttä, miten olla eheä elämässä, vaikka on koulu, ihmissuhteet jne., jotenkin omien toiveiden mukainen kumminkin, vähän niin kuin jotkut työpaikan tauolla kahvilla iltapäivälehteä lukiessaan mutta jotenkin laajemmin omassa elämässään, tekemisissään, niin kuin tervettä juuri on. Jäivätköhän nuo osalta naisia liiaksi lukematta, jos vaikka yksi taiu kaksi kumminkin kannattaisi lukea?"


Tekemisen meininki
Puutöillä on usein parempi, tervehenkisempi tekemisen meininki kuin naisten käsitöillä. Vain kilkati kalkati, eikä niin väliä, miten tekee ja millaista jälkeä tulee. Puutöiden tekijä on erillinen tekemästään esineestä eikä esine ole hänellä myöhemmin yllään vaatteena vaan onpahan vain jokin hieno juttu, käyttöesine ja sulka hattuun, jos hyvin käy.
Ommellessa sen sijaan vaate on jotenkin keskellä sitä, mitä nainen on,  naista itseään määrittävä tekijä, jonka kanssa joutuu jatkossa olemaan paljon tekemisissä, tunteja ainakin, ja josta saa paljon palautetta, mikä tuo tekemiseen rasitetta, pakkopullamaisuutta. Kanssa jos ompelukseen haluaa tietyn tyylin, niin usein tyyliä nainen ommellessaan pitää itsensä kohdalla, eläytyy tai lavastaa, kun taas puutyössä tyylu on erillinen, esim. maalivalinta tai hionta, siis ratkaisu eikä eläytymistä. Auttaisiko, jos ei miettisi saumaa keskellä olevana vaan vaatteen reunalla olevana ja vaatteen hahmo olisi keskellä vaatetta? Esim. ommellessaan istuisi hiukan syrjässä neulan kohdalta vaatteen kanssa? Pitäisikö ommella "kivoja asioita, joista pidämn" eikä sosiaalista hahmoa itselleen? Jos hahmoon tarvitsee kiinnittää huomiota, niin tekeisi sen mieluummin yksittäisinä väri- ja mallivalintoina, ei koko ajan hahmoa hakien.
16.11.2017   Lainasin kirjastosta kirjan Ompele suit sait sukkelaan (Emma Hardy) ja siinä tunnuttiin opastavan koko ajan,että neulaa tai harsi kappaleet oikeat puolet vastakkain. Kuka nyt jaksaisi neulata tai harsia, ja ommella huolimattomastiko? Mutta sehän on jos sen käsityön kätevänä tekotapana ottaa niin puutyömäistä, eli voi olla ihan onnellista ompelutapaa puutyömäisesti tehtynä ja onnellisen tyytyväistä hyvin tehtyä saumaa jättävä. Eli voisiko siitä oppia jotakin? Onko tavallinen naisten käsityötapa liian nyhertävä, liian ilman työvaihemaisten etenemistä, liian ilman tekemisen meininkiä?
Luulen kanssa, että hyvä työntekotapa on tärkeä, muttei se tarkoita että hyvä työntekotapa olisi käytettävä tarkkaan ompelemisessa, vaan riittää, että se pilkistää vähän sieltä täältä, tulee esiin vähän silloin kun ei huomaakaan tarkkaan, ettämuitä tekee, tai kun yrittää oikein hyvää laatua. Eli vähän kui että on loma nyt, tai että kiva tää kangas, niin tuo tilasnnekäsitys, silloin kun se tulee näkyviin ommellessa, niin tekee kappaleen matkaan kivala hengellä ja ilman isompia hankaluukisa, hyvin sujuvaa tekemistä. Ainakin villalangoissa on kutomiseen ohjeita, jotka tulevat haaveilun kautta esiin, kenties siis kankaissakin, että millaisen kivan tästä ompelisin, ja silloin se tarkoittaa, että pitäisi ommella vain lyhyen pätkää, niin, ettei ehdi työlästyä, ja sitten taas pitää taukoa ja haaveilla, että hienonhan siitä saisi, mutta että hyvä laatu tulisi tuosta viihtyvyydestä eikä tyylin tavoittelusta tms motivaationsa ryöstöviljelystä.
Haaveileminen kangasta iahillen ompelutaidfon lähteenä tarkoittaa kai, ettei saa budjetoida ompelutyötään tarkkaan vaan pikemminkin käyttää ensin vain esim. 2/3 budjetistaan tuota työtä varten ja ostaa loput tarvikkeet myöhemmin, kun kangas ja työn eteneminen kertovat, että mitä haluaa, ja olla silloin avoin uusille mahdollisuuksille, teeman variaatioille, kivoille ideoille, budjetin soien hinnan vaihteluille tyyliin saat tuon nyt halvemmalla, niin rahasi riittävät tuohon, mitä lisäksi tarvitset, jos tällä kertaa ostat tämän kivan hiukan kalliimman version, muttet suorastaan järjettömän tyyristä.


Vaatteen edustavuudesta
Käytännössä ei vaatteen edustavuus tule lavastamisesta tms, sillä lavastetussa vaatteessa ei saa kunnolla olla oma itsensä ja niin on jatkuvasti huono olo tai ei-niin-hyvä ja pottuuntuu, ei ole hymyileväinen, onnellinen, edustava. Sen sijaan jos on taidoissa itsellä oikeasti iso kirjo että millaisia taitoja, tekemisentapoja, elämisentapoja ja elämänalueita osaa tavalliseen ihan hyvin sujuvaan tapaan ja nauttii niistä, niin tuosta kirjosta valitsemalla löytää jonkin sopivan tyylin, tekemisentavan tms vaatteeseen, niin sitten on se päällä kiva olla, kun löytää sen tyylin itsestään, viihtymisensä alueelta.

Verhojen ompelu
Kirjoitin verhojen ompelusta kohdassa http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2015/08/sisustamisesta-yms.html .

Ompelujälki ja sujuvuus
Syntyy kivempi jälki ja työ sujuu paremmin, jos käyttää ommellessaan meininkiä, jolla itseltä yleensä tuollaiset tekemisen sujuvat hyvin ja jolla on mukava elää, jota siis kannattaa myöhemmin työn jälkeä katsellessaankin. Ja niin oppii paremmin.

Mieliala ja liikunta
Jos on stressiä tai huolta, niin tekemiset, joissa ei saa liikuntaa, eivät avaa niska- ja hartiajännityksiä ja tuo koko kroppaan hyväätekevää oloa. Ompelemisessa siirreltävät esineet ovat niin kevyitä, etteivät ne avaa jännityksiä, ja siksi mieliala voi jäädä huonommaksi, jollei välillä liiku. Esim. jos siivotessa tai järjestellessä siirtää reippaan liikunnallisesti huonekalua, niin jää parempi reippaampi mieli, jotenkin tuoreempi. Siksi olisi hyvä ompeluunkin yhdistää jotakin liikunnallista (reipasta eikä vain fyysistä rasitetta).

Aikatauluttamisen vaaroista
Tästä blogista kutomisaiheisesta kirjoituksestani:
"Luulen, että kutomisen seesteisyys on ainakin osin kiinni siitä, ettei kutominen ole urakka, josta raahautuu läpi, vaan miellyttävää vastapainoa muulle elämälle, tekeminen, jonka tyyppistä kaipaa juuri sen verran, kuten vaikka joulunalusajan synkän pimeälle säälle ja niskassa painavalle koululle tai työlle. Mutta olennaista tuossa siis että mielitekojen mukaiset työrupeamien pituudet ja paljon pitkiä taukoja, jos vain olo tuntuu jotenkin kaipaavan sellaista. Yleensä, jos ajattelee aikataulumaisesti jatkavansa sen ja sen ajan jälkeen, niin on edelleen ikään kuin työputkessa, kun taas loma, lepovaihe alkaa vasta sen jälkeen, kun tuo suunniteltu ajankohta tuli ja ei sopinutkaan tehdä töitä silloin. Siksi on parempi olla lomailevalla asenteella, niin työ ei tunnu taakalta."

Kutomiseen verrattuna
Kutominen on toisaalta työlästämutta toisaalta sillä on jokin mukava hiljaisen rauhallisen kotielämän ja lämpöisten huolella tehtyjen vaatteiden tuoma tyytyväisyyden tunne, kun joka kohtaa on ehditty ajatella huolella tekemisen aikaasaavuuden tahtiin nähden. Mutta näin kun ajattelee, niin kai fleecestä saisi jotakin lämpöistä ja mukavaa, huolella tehtyä, jos ompelemisen ottaisi ajatuksella, vaalisi hyvää jälkeä ja hyvää suunnittelua, kankaan tuntua,ompeluksen tunnelmallisuutta, kotielämää jopa soinnuttaen illan ruuat päivän tekemisiin sopiviksi niin kuin ksäitöident unnelmaa tuo. Kai jos on panostamisesta ja suunnittelun tunnelmallisuudesta kiinni, niin aika vähällä ajankäytön lsäämisellä saisi hutiloimatonta ompelujälkeä, ja kai työ olisi silloin mukavampi, antoisampi. Muttei ajan tuhraaminen sinällään ole ideana vaan hyvällä tavalla tekeminen ja valmiista tai jo puolivalmiistakin kättensä jäljestä nauttimnen.
Meinaakohan tuo, että ompelukoneella ompelu olisi vain aika pieni osa työtä ja iso osa olisi suunnittelua, hyvien ideoiden, hyvön hengen ja hyvän laadun tavoittelua, vähän siihen tapaan, kun kerrotaan, että naiset ennen vanhaan peilin edessä kokeilivat kankaita ja tuumivat, että joo se tehdään!
Käsitöiden rasittavuus on kai tyoinen kuin mitä tulee mieleen, ja siksi ruokaakin tarvitaan. Käsitöiden kai ajatellaan olevan sitä alkuperäistä oikeaa elämää,muttei niitä yleensä tehdä niin hyvällä tavalla vaan turaamalla ainakin osittain ja turaamiseen auttaa yleensä ateroa ja uni, kenties raitis ilma, tauko, musiikki, uudet näkökulmat yms. Kanssa kun ompelu on tavallaan rattoisaa ja tavallaan yllättävän turaavaa ja aikaavievää, niin tavallinen ruoka-aika saattaa mennä ohitse ja niin perheenjäsenet kaipaavat ateriaa, jotta ompelulle olisi tavanomainen ok tunnelma. Myös jos urautuneilta päivän työn urilta pitäisi päästä haaveuilemaan hyvällä laadulla ihan toisessa aihepiirissä, niin usein siihen tarviutaan jotakin energiaa ja urautuneen pään silmissä sopiva selitys korkealentoisuudelle vai miksi tuota toisen elämänalan osaamista sekä sen tuovaa kantavuutta elämässä kutsuukaan.

* * *

Tilkkutäkkini

Katselin tässä aikanaan (1999?) Helsingissä ompelemaani tilkkutäkkiä, jossa, ampiaisistakun pidän, on kuusikulmioita ja välissä vinoneliönauhoja ja niistä tehtyjä tähtiä, mutta värit eivät ole toivomani, kun en sopivia tilkkuja silloin löytänyt eikä kaikkeen ollut varaa. Mutta noiden hiukan vaikeampien kuvioiden ompelu onnistui ilman ryttyjä tms hankaluuksia, kun tein ensin aika jämäkästä pahvista ihan säännöllisen mallin niin kuusikulmiolle (harpilla saa kuusikulmion, kun vähän myös itse arvioi) kuin vinoneliöllekin (leikkasin terävällä mattoveitsellä laudanpala alustana, monta varovaista viiltoa, niin ei mennyt ryttyyn, kai viivottimen tukemana samaa linjaa), helsinkiläisellä tarkkuudella, ja sitten piirsin niillä kankaille kuviot ja leikkasin tarkasti, aina samanlaisin, ompelun kannalta helpoin saumavaroin, olikoha paininjalan leveys neulasta laskien suoraa ommellessa. Olisin halunnut punakeltaisen kuvion vihreistä koostuvalla taustalla, mutta lopputulos oli noista kankaista ihan kirjava, jotenkin iloisen sävyinen kumminkin. Toinen puoli oli kahdesta eri kankaasta, melkein samanvärisistä, ja oli niin kuvioiden myötä jotenkin ylellisempi kuin vain yhdestä tehty. Reunaan tein erillisen kaistaleen, aikaleveän, vaikkei varsinaisesti leveän. Sekin jotenkin sointui tilkkutäkki-ideaan, kai kauppias sitä suositteliu.

Katselin tässä joitakin käsityölehtimainoksia ja tilkkutäkkien teko näytti olevan englanniksi "quilting", liittyneekö huonoon omatyuntoon, käsityötaitojen puutteen vuoksiko, jonka tilkkutäkin teko korjaisi? Tilkkutäkin voi ommella erikokoisista paloista, esim. niin, että isoissa on kiva kuvio ja muissakin kuvio tai väri kiva ja ovat aika yhteensopivat. Voi esim. ommella palasia, joissa on jokin kuvio tilkuista ja koota niistä sitten tilkkutäkin yhdessä isompien pintojen ja reunusten kanssa. Helpoin on aika isoista, tai siis kivan kokoisista suorakaiteista koostuva väreiltään, kuvioiltan yms yhteensopiva kaistale: siis somitellaan kankaat kivaan järjestykseen, arvioidaan tunteen tai tunnelman perusteella kiva leveys kaistaleelle, lisätään sille saumanvara kummallekin puolelle eli kai etäisyys ompelukoneen neulasta suoraa ommellessa paininjalan reunaan, johon tilkkujen reunat ommellessa sijoittaa, ja sitten sommitelle mitataan kivan levyinen plus kaksi saumanvaraa tilkkupala kusdtakin kankaasta ja ommellaan ne järjestyksessä yhteen, siis yksi suora sauma väliin, kaistaleen leveyden mittainen. Sitten kun kaistale on vilytin levyinen, niin voi jäädä lepäämään ja ihastelemaan työtään, olemaan tyytyväinen ja kenties uunnittelemaan tulevia tai tekemään muuta. Sen viereen voi tehdä toisen kivan levyisen kaistaleen, ei tarvitse olla yhtä leveä, ja ne voi ommella yhteen yhdellä pitkällä suoralla saumalla. Jos haluaa välttää työtä, niin isokuvioinen, kivakuvioinen kangas, voisi isona pintana viltin keskellä tai jonakin taustana olla kiva tai sitten yhdessä yksivärisestä kankaasta tms tehtyjen kolmioiden (neliö kahtia, muista saumanvaraat-> niiden verran viistosuuntaan leveämpi neliö, jotta saisi tietynkokoisen kolmion), neliöiden tms kanssa olla ihan näyttävä, jos on tykästynyt sommitteluun. Ja niin vähitellen saada harjoitusta ompelussa ja saada kasaan tilkkutäkki. Keskikohdan löytää taittamalla puoliksi. Tilkkutäkissä on kiva, jos siinä on yhdestä kankaasta reunus tai parikin reunusta sisäkkäin, myös kuvioiden ympärillä voi olla reunus: ompele nauhamaisen pitkistä suorakaiteista, joihin on lisätty saumanvarat. Ihan hienoja kuvioita melkein yksinomaa neliöistä, kolmioista ja suorakaiteista on ainakin tänään katselemassani kirjassa Sharon Chambers: Uudet ja värikkäät tilkkutyöt (engl. alkuteos Learn to Quilt).

4.5.2018   Savonlinnan kaupunginkirjastossa on monta tilkkutyökirjaa, joista on kiva katsella tilkkujen soinnuttamista, malleja ja työntekotapoja. Tänään lainasin Grete Gulliksen Moe'n kirjan Värikkäät tilkkulahjat, josta alkua selatessani näytti olevan ammattitaitoisesti tilkkutöitä tekevä, sommittelutaitoinen ja jaksavaisen viihtyväinen, mikä on ihan hyvä vaihtoehto työlästyneille ei-niiin-taitaville tilkkutäkkikirjojen tekijöille.
Tuossa kuvassa niitä näyttävimoiä töitä mutta sommitteluas lukuunottamatta koristeompelu kokonaan neuvottu eikä niin vaikjea, jollei sitten tyyli takeltele.
Kirjan alkuosan kuvissa oli antoisaa ainakin kuva, jossa näjyi kirjan tekijän käsi, ompelukone ja tilkkutyö, näkyi olevan ammattimainen työntekotapa. Mistä tuli mieleeni, että jos haluaa ompelusta tai muusta vapaa-ajan harrastuksen tapaisesta mieltymyksestään uuden ammatin itselleen, niin Haaveammattiin-blogistani http://nopeaoppisuus.blogspot.fi voisi olla hyötyä, luullakseni koko blogista eikä vain alun lahjakkuuden ja taitojenoppimisen ohjeista, mutta blogi on kyllä turhan pitkä kokonaan huolella luettavaksi,on pikemminkin ammatinvaihtoprojektin tueksi tarkoitettu.


Ompelijoiden asemasta
Katselin kirjastosta lainaamani ompelemisen oppikirjaa, jossa näytti ammattiompelija ommelleen erilaisia työvaiheita ymmärtämättä,mikä niissä oli ideana, mihin niitä tarvittiin, ja kumminkin työn jälki muistutti kaupassa myytäviä vaatteita ym ompeluksia. Ei pitänyt paikkaansa, että ompelija olisi ollut naisten tapaan kovin taitava ja viisas, lieneekö tuo nyt sitten kotona itselleen oman maun mukaisia vaatteita alusta looppuun, suunnittelemista myöten, omepelevien naisten maine oikeasti eikä ammattiompelijoiden, jolleivät ompele mitrtatilaustöinä yksittäiskappaleita eikä sarjavalmistuksena. Tuli kanssa mieleen, että onko haluttu saksia ompelijoiden ja samalla naisten valtaa vähemmäksi ja siksi typistetty ompelijoiden elämää. Mutta hyvä vaatehan on koko ajan näytillä. Jos siitä joku päättää mielivaltaisesti,niin se on kyllä lähinnä perheenjäsen tms paljon tekemisissä oleva, jonka näkökulma saa liikaa tilaa vaatevalinnoissakin, kun btaas ammattilaisen työ on koko ajan muiden arvioitavana, ja hän saa lisää tilauskia, jos työ sopii monellöe samanikäiselle, on siis hyvää ammattilaatua, ja siinä ei ole mitään manipulointia vaan elämän ja tuon ammatin ymmärtämistä, tavallista ammattiosaamista. Sen sijaan vaatealan ammattitaidon rajoittaminen menee pieleen siinä, missä muidenkin käyttöesineiden käytettävyyden karsiminen: joku manipuloija pääsi sanomaan, että hähää nyt ette voikaan tehdä tuota ja tuota.
Kanssa tulee mieleen, että onko käsitöitä tekevien elämää yritetty rajoittaa siksi, että koululaiset, joista koulu on ikävää (eliu paremmat oppilaat) arvostavat käsitöitä ja saavat varmaankin paljon käsitöidentekovaikutteita, kun taasd jotkut haluavat pakottaa heidät kouluun kuin se muka tekisi heidät yhtä innokkaiksi oppilaiksi kuin harjaantumisluokkalaiset,joilta kouluosaamista paljon puuttuu ja joiulle koulu on uusi keihtova maailma.
Ai että jos joku oelttaa. että naiset valehtelevat vaatteillaan. On kai hyvä, ettei ole kamalan isoja eroja siinä, miten paljon rahaa voi käyttää vaatteisiinsa, eli jos haluaa yksilölliset , niin ompelisi itse, jolloiin vaatteet ovat tavallaan kantajansa näköiset ja tyyliset. Ammattilaatuun ei kuulu valehteleminen, näytteleminen, manipuloiminen, vääryyden tekeminen. Moisia rikoksia olisi karsittava pois. Se kai tarkoittaa, ettei mittatilaustyönä pitäisi tehdä vaatteita, mutta itselleen saisi ommella ja perheenjäsenille. Ja vaatteiden laadun, edustavuuden, elämänalueiden tukemisen yms tulisi olla reilut eri ihmsiryhmiä kohtaan, esim. ettei taitavilta karsita elämänmahdollisukksia ja heikkotasoisille lisätä (Jos tyhmälle antaa tilaa mellastaa yli hänen ymmöärryksensä käyvissä asioissa itsenäisesti, niin hän ei huolehdi niitäö hyvälle tolalle vaan vahingoitaa muita, kun taas jos taitavien ei anna huolehtia taitoja vaativista asioista, niin ne jäävät hunningolle. Tilanne on sama kuin koulun kanssa, kun koulua kovin tarvitsevat tyhmät aikuiset haluavat pakottaa idioottijööllä kympin oppilaat käymään yhtä aljon koulua kuin vitosen oppilaat, ja lisäksi siinä, missä koulu inspiroi huonoimpia oppilaita, on se ihan liian alkeellisten asioiden kanssa pakotettuna junnaamista paremmille oppilaille, siis ymmärryksen aseman tyotaalista karsimista pois.). Ulkonäön valehteleminen eduatvaksi ei ole hyvä, koska se on vähän sama kuin vaatteen käyttäjä sanoisi, että juuri tänään olen onnellisimmillani, ja niin elämän huonot puolet jäisivät tavoitteiksi sen sijaan, että vertautuisi oikein toisten osaamisen määrään ja saisi tukea kasvaa elämäntaidoissa mahdollisimman paljon, mahdollisimman hyvään elämään päästen. Jotkut kai myös olettavat, että olisi edullista saada onnellisemman tai taitavamman tai toisella tapaa suuntautuneen maine kuin mitä on,mutta sehän on vähän kuin saisi paljon ihan toisentyyppisen ihmisen lempiruokaa: ei se maistu itselle, ei se tee itseä onnelliseksi eikä se asemana vaikuta hyvältä itselle vaikka toinen piti sitä luksuksena. Taitavan ompelijan, kauppiaan yms piiretiotä on löytää ok muoto kunkin yksilöllisille suuntautumiselle, yhteiskuntakelpoinen, hyvän tulevaisuuden tuova.

Laulava ompelijatar
2.1.2017   Tuli mieleeni laulava ompelijatar. Lähinnä laulaminen vaatetta tms ommellessa tuo mieleen ompelevan teinin tms nuoren naisen kotioloissa tai kaverin luona tai mökillä. Laulaminen ei käy erityistä keskittymistä vaativissa kohdssa, e sis ihan aloittelijalta vaikeimmissa kohdissa vaan silloin kun tehtävä on jotenkin helppo mutta viihtyisää puuhaa kumminkin, kuten vaikka mökillä marjojen perkaaminen, puhdistaminen lehdistä yms,niin siinä on kaunista katseltavaa samalla kun ei tarvutse olla liian tarkka taitoihinsa nähden, ja jos sitä kestää aika pitkään, niin kai siiä voi jotakin samalla laulella. Mutta ommellessa laulaminen, jos siinä on intoa ja tenhoa, voi paramntaa ideaa, näkemystä siitä, millainen ommella ja miten, mistä taidot löytyvät, ja niin se hiukan kokeneemmalla voi sopia myös vaativiin kohtiin. Mutta olennaista siis on mielitekojen mukainen tapa laulaa,milloiun lujaa muutama kohta ja milloin hiljempaa,kun tekee muuta, tai sitten joskus rtaukoa, kun ei keskittyminen ole juuri lauluun päin ja ompelemisen kiehtovuuteen vaan työmäisempää, vähemmän laulumaista.

Housujen ompelemisesta
1.2.2018    En ole joulun jälkeen ommellut mitään ja silloinkin aika vähän, mutta ajattelin ommella housut, ja niissä, jos omasta päästä ompelee, on ainakin housukappaleiden muoto mietittävänä, jotta saa peffan seudun kivaksi. Eli housuissa on kankaan oltava niin, että päälangansuunta, kankaan pituus, on lahkeissa pystysuorassa. Lahkeen leveyden kullakin kohden saa vertaamalla vanhoihin housuihin tai silmämääräisesti jalkaan vertaamalla. Jos jättää ylös enemmän kangasta, vyötärön saa vaakasuoraan kropan muodon mukaan, kun housut ovat aika valmiit. Mutta peffan osaa tarvitsee osata miettiä. Yläosa on lantion ympärys plus jotakin väljyyttä, ihan kuin hameessakin, mutta jos matka edestä keskeltä ylhäältä alakautta taakse ylös on liian lyhyt, kiristää se peffan näkyviin eikä ole hyvä jalassa. Eli siihen tarttee lisää pituuta, siis housukappaleille tyypillinen kieleke, jotta väljyys olisi sopiva: peffan korkeus + matka alakautta eteen hamemaiselle kohdalle + etuosan korkeus. Vastaavasti tarvitaan reisien yläosaan jotakin lisäväljyyttä, jotta istuutuminen yms sujuisi mukavasti. Korkeus, jolla housut riippuvat sisäosiltaan, tulee muun lahkeen muakana, siis vyötärön hamemaisesti riippuvilta osilta kannattelemalla korkeudella, eikä sen mukaan, mikä on korkeus alhaalta ylös.

Verhot
Katsoi http://eroonmasennuksesta.blogspot.fi/2017/07/verhot-ja-elamansisalto.html

Ompelujälki, ompelutyön tulos
8.3.2018   Katselin tässä alkua kirjastosta lainaamastani kirjasta Mekkotehdas, missä jotkut olivat omelleet lukemattomia mekkoja pikkutytöille. He aloittivät ompelemalla pääntien reunaan pitsin tms, jolloin mekko sai jo ilmeen, vaikkei ollut kuin yksi sauma ommeltuna ja tuopääntien osa vaakasuora. Siitä vaikuttaisi olevan hyvä jatkaa. Näytti myös siltä, että he olivat rypyttäneet kangasta laineille kankaan kuvion mukaan niin, että tuli hyvänhenkinen eikä vain tylsä, ja hyvänhenkinen juuri sellaisesta vinkkelistä, mitä mekon käyttäjä tavallisesti käyttää ajatteluperspektiivinään, tms.
Mekoissa saattoi olla ihan tyylikkäät puffihihat tai röyhelo hihana, mikä vaikutti siltä, että varsin vähällä ompelulla ja aika lyhyellä yrittämisellä oli saatu tunnelmallisen tyylikästä jälkeä, kokonaishahmo mekolle hyväksi. Mutta sitä sitten jäin miettimään, ett' kun ihminen tulee töistä ja vapaa-aikanaan ompelee, niin mikä takaa, ettei tule laatiukkomallisia työmäisyyksiä, suoria viivoja vailla pituus- ja leveysarvioita, vailla kantajalleen sopivuuden tajua. Siinä on kai se erona, että tarvitsisi tähdätä hyvähenkiseen ja hyvälaatuiseen eli ihan vapaa-ajanharrastusmaiseen kiehtoutumiseen, esim. kaareviin linjoihin, jotka sopivat yhteen kankaan kuvion ja materiaalin tunnun kiehtovuuden kanssa, eikä ruutumalliin tms yksinkertaiseen, missä työväsymys tuo huomiokykyyn uuvahtaneita tylisä kohtia, reagointikyvyttömyyttä, taidon puutetta, näkemyksen puuttumista. Kankaan, jos se kiehtoo, on usein laatinut joku kovin ompelutaitoinen, jolloin tuollaisesta monimutkaisemmasta perspektiivistä tekemiseen voi oppia paljon ja tekeminen sujua rattoisasti.

Parin löytämisestä, laihduttamisesta, yms
Koska moni valitsee vaatteita sen mukaan, mikä olisi viehättävää tai sosiaalisesti edullista mm parin löytämisen kannalta, niin jotakin iloa ehkä olisi kirjoituksistani parin löytämisen aihepiiristä: http://yksinaisille.blogspot.fi . Laihduttamisesta helpommilla luonnollisilla rtavoilla http://laihdutuskikkoja.blogspot.fi . Kauneudesta ja viisaudesta http://kauneusjaviisaus.blogspot.fi .

Hiha
Yöpuvun hihasta tuli ihan hyvä, kun pidin kangasta käsivarrellani ja arvioin tyylin ja tunnelman perusteella sekä toki lämmön kannalta, että minkä levyinen hihansuu olisi kiva (ohut kangas laskeutuu aika lyttyyn, joten se ei viilennä niin paljoa kuin pyöreä hihansuu), ja lisäsin siihen saumanvarat, valitsin aika suoran hihan ja otin mallia vanhasta paidasta.
Mutta yritin saada kolmanneksen kämmenestä peittävän hihan, jotta olis lämmin,  mutta käytännössä hiha on ollut lyhyt, enkä tiedä, miksi, kun se laskeutuu kumminkin ihan ok. Itse paitaosa menio pieleen, olisi kai sekin pitänyt tehdä vastaavasti eikä vanhaa erimallista paitaa kaavana käyttäen.
Tää oli siis sillä idealla kuin ohjeeni vaatteiden ompelemisesta ilman kaavoja http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/03/vaatteiden-ompelemisesta-ilman-kaavoja.html .

Kirjonta
Lainasin kirjastosta Anita Gunnars'in kirjan Kirjomalla kauneutta arkeen, ja siinä näkyy kirjoneen rattoisasti ja taidolla, kaunista, ja kun yksittäisen ohjeen luin, niin oli kukkanen paljon nopeampi tehdä kuin mitä sen kuvasta olisi luullut, mutta kauneussilmää hänellä on. Kun yksivärtiseen fleeceen kokeilin kukkaa kahdella villalangalla, niin tuli jotenkin pramean näköinen, ei ollenkaan collagemainen kuten pelkkä kangas. Mutta useimmat kirjontakirjat ovat työlästyneen oloisia niin, että tuolla hyvällä kirjalla on kamalan paljon merkitystä, ja kai sillä, että itse olisi samalla tavoin viehättynyt kirjomisen mahdollisuudesta eikä ottaisi isoa kimpaletta vaan vähän vaan jotakin koristetta jonnekin nurkkaan tms.
Tuossa tuo eka ja tähän asti ainoa yritelmäni kirjonnasta: kömpelö mutta viihtyvyys tuo jälkeen näyttävyyttä, toimivuutta koristekuviona, jolloin kangaskin näyttää parempilaatuiselta. Mutten sitten tiedä, miten käy koristeelle pesussa, nuhjaantuuko ja lätistyykö. Jätin noita langankiekuroita silleen kun kivasti luonnostaan asettuivat, eivät minkään säännön mukaan, (vähän niin kuin kaavoitta ompelun ohjeessani,) ja etsin kukkamaista tunnelmaa, vaikkei muoto olisi ollut just oikeanlainen.

Housujen kaavan tekemisestä
Ajattelin ommella verkkarinhousut,mutten ole vielä pessyt kangasta. Mutta mietin tässä jo housujen mallia ja kangaskappaleiden muotoa. Lahkeissa se on aika selvä, voi kokeilla kankaalla ja kädellä kiinni nappaamalla etsiä sopivan väljyyden, ja samalla kulman, jossa lahkeen pitäisi laskeutua eli sen suunnan edestä ja sivulta katsottaessa. Lantion kohta tulee kai vastaavasti: lantion leveys kullakin kohden plus väljyys, joka verkkarinhousuissa saisi olla jonkin verran muttei sentään michelinmiesmäisesti tai lumiukkomaisesti kuin ei haluaisi liikkua.  Kangaskappaleiden muotoon vaikuttaa olennaisesti se, kuinka korkealle housut jalassaan vetää, millä korkeudella niitä pitää, mikä saattaa olla esim. vyötärön korkeus tai ainakin jotakin sinne päin. Siitäalaspäin jatkuu peffana sama putki ja jos haluaa, ettei peffan muoto näy, niin haarovälilevennys kappaleissa alkaisi vasta sen alla, luulen. Mutta onko sellainen hyvä liikkua? Haarovälin kohdalla housuissa pitää olla molempien lahkeiden ympärys plus liikkumisen vaatima väljyys eikä tuo vähäisempi lantionympärys plus liikkumaväljyys. Haarovälin kohdalle tulevat kaikki neljö kulmaa yhteensä ovat leveydeltään kai tason verran tai sitten jokin kaarevuuslisä. Lahkeen leveys reiden yläosan kohdalla saisi olla aikamoisen väljä, jotta verkkareissa voi venytellä ym liikkua vapaasti.

Langan väri vaikuttaa kankaan ilmeeseen
13.10.2018   Jos ostaa kankaan kanssa samalla langan,niin siitä on hyötyä, jollei ole aiemminommellut samantapaisesta aika samanvärisestä kankaasta, sillä langan väri vaikuttaa kankaan antaamaan vaikutelmaan ja siis lopputuloksen tuomaan vaikutelmaan, jos ommelta on näkyvissä. Huononvärisellä langalla kangas usein vaikuttaa huonolaatuiselta tai ainakin huonon väriseltä, esim. laitosmaiselta, kukertavalta, valjulta, liian vahvankuvioiselta tms, kun taas hyvä lanka antaa vaukutelman, että kangas on hyvälaatuinen, lähes ylellinen ja kivasti värjätty, kivanvärinen. Langan värillä voi valita ainakin, onko lanka melkein ihan samanvärinen kuin kangas vai syntyykö jonkinlainen kontrasti, kuinka vahvat kontrastit kankaassa, miten käsityömäinen vaikutelma, mikä on värimaailma, onko ommel tai kangas tai kankaan jokin piirre koriste tai pääosassa,mikä on työn yleisilme, minkäluonteinen ihminen haluaa tuon värimaailman ja mitkä ovat lempivärisi. Ommel on siis joko koriste, kankaan värimaailman osa lisäten kenties siihen jonkin ulottuvuuden, tai sitten huomaamaton mutta viittaa kenties, että haluaako tumman vai vaalean ilmeen, v'rillisyyttä tms. Eli tasttee olla kangas kädessä valmiina, kun valitsee langan väriä.
14.10.2018   Tuossa tuosta langan väristä, mutta ehkä ei näy niin hyvin:


Neuloskankaan ompelusta
Katso http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.com/2016/12/neulomisesta.html kohta 107.


Ompelukoneen äänen hiljentäminen
14.10.2018   Ompelukoneeni ääni hiljeni ja muuttui mukavammaksi, kun laitoin muutamaan kertaan taitetun fleecekankaan ompelukoneen alle ja jonkin verran ympärillekin, sillä ompelukoneen ääni on aiemmin ollut kova ja metalliselta sekä kovasta alustalta kalskahtava, ikävä, ja nyt se siis muuttui mukavaksi, aika hiljaiseksi ja pehmeäksi.


Kolme hamemallia
16.10.2018   Symmetrisen perushameen voi ommella helposti omasta päästä, jos on sopiva kangas ja inspiraatiota moiseen hameeseen. Tarvitsee katsella kangasta,kokeilla sen tuntua ja laskeutuvuutta, jotta tietää, millainen hame siitä olisi kiva tehdä ja mihin vuodenaikaan sopiva. Jos vertaa vanhaan omaan samantapaiseen hameeseen, niin tietää tarkemmin ja varmemmin, miten leveä, miten pitkä ja minkämallinen.
Tarvitaan korkeutta vyötärältä hameenhelmaan plus yläkujantie kuminauhalle ja helman saumavara tms. Leveyttä on oltava hameenhelma leveyden verran, mikä usein tarkoittaa useammasta palasta tekemistä.
Hameen kappaleet voi leikata kaarevareunaisina, jolloin kaaren saa, kun tietää, missä kulmassa kangas levenee alaspäin mentäessä, niin kaaren suunnan kuuluu joka kohdassa olla suorassa kulmassa pystysuuntaan nähden, joka siis kääntyy, kun mennään sivusuuntaan. Korkeus taas pysyy koko ajan samana. Sitten vain ommellaan sivusaumat yhteen.
Tai sitten voi ommella suorakaiteista putken ja tehdä siihen tasavälein muotolaskokset. Jos hameen haluaa laskeutuvan kartiomaisesti, ovat muotolaskokset suoria, siis komioita. Muutoin tehdään niihin hameen muotoa levenevyyden osalta. Voi tehdä kaikki muotolaskokset samansuuruisina tai sitten vaikkapa joka toisen tai kolmannen isompana. Yhteensä siis efektin pitäisi olla vyötärön seudun eli peffan, koska sen ylitse hameen on mentävä, jollei sitten ole vyötäröllä halkio, lantion leveys ylhäällä ja helmassa koko leveys. Muotolaskosten alle jäävä osa laskeutuu suoraan. Laskoksia kai tarvitaan ainakin kuusi.
Tai sitten jos on aika ohut helposti ryttyyn menevä kangas, niin voi omella putken ja ylhäälle kahden ompeleen väliin nauhakujan, jotta ryttyyntyy symmetrisesti, ja siihen kuminauhan, jolla tekee tasaisen rypytyksen ja siis hameen muodon.
Sitten siis ommellaan ylös kuminauhakuja ja siihen samalla kuminauha jo valmiiksi. Ja huolitellaan helma kivasti, siis taitetaan vöhön ja ommellaan. Vyötärön tarkka korkeus pitäisi valita niin, että helma tulee kivalle korkeudelle, eli ylhäältä on kangasta helpompi lyhentää.
Erityisesti hamekankaan laskeutuvuuden katseluun peilin edessä tai hamekangasta käteen hamuten on tärkeää, sillä eri kankaat laskeutuvat laineille eri tavoin ja eri kuviot, värit ja materiaalit tykkäävät eri määrästä laineita. Samoin vuodenaika, hametyyppi ja toivomasi sosiaalinen vaikutelma tai muu tyylilaji vaikuttavat paljon siihen,millainen hame olisi kiva. Anna kankaan olla väljästi ja vaihtele liukuvasti sen laineiden, leveyden yms määrää. Ja kun ohimennen näytää jossakinkivalta, niin hae se kohta tai alue ja paina mieleesi,millainen se on tyyliltään. Kokeile sitten tehdä laineita suunilleen saman verran koko matkan, siis koko leveyden,ja arvioi sen määräämähameenhelman leveys ym seikat.
Jos jollakin kohden tyyli menee huonoksi,niin pidä taukoa, tuuleta, kenties haukkaa jotakin ja aloita virkeänä jaksavaisena uudestaan ideaalit oppainasi.

* * *

4.huhtikuuta 2019

Vaatteen suunnittelusta ja käytännön ratkaisujen teosta
Ajattelin ommella fleecepaidan vanhasta fleecekankaastani,mutta kangas oli yksivärinen enkä oikein saanut ölanganpäästä kiinni. Niinpä mietin tavallista fleecepaidoista tietämääni ratkaisua: kuviofleecestä jokin osa paidasta ja yhteensopivat värit. Kuviofleecen pala 30cm maksoi 3,5 euroa tai niille main. Valitsin sellaisen, jossa oli kivat näyttävät kuviot.
Mietin, mistä vanhasta paidastani saisin  mallia, missä olisi samantapaiset linjat,väljyys, materiaalin tuntu. Ratkaisuina voi miettiä kankaan mieleen tuomia ja cvaatetyypin tavallisia sekä käsityötaidon mieleen tuomia.
Kun jossakin pitää valita vaikka leveys, niin voi tehdä mielessään muutaman arvion: mitä jos olisi kapeahko, niin minkätunnelmainen olisi, ei tarvitsee olla leveämpi tähän leveyteen verrattuna. Entä sitten jos olisi leveä, vaikkapa tuossa, niin minkätunnelmainen olisi, siinä on vähän liikaa tuota ja liian vähän tuota, sopiva leveys on siis tässä välissä suunnilleen näillä kohdin.
Vastaavasti jos on valittava haaveen ja palikkamallisen käytännön perusvaatteen väliltä, niin siinä välillä on jossakin sellainen, mikä tuo mieleen haaveen, mutta ei omaa sen kompastuskohtia.
Mutta vielä tarttee ensin pestä kankaat...


12. huhtikuuta 2019
Koetin säveltää ohjeeni vaatteiden ompelemisesta ilman kaavoja, ihan vain haaveensa oppainaan http://learntalents.blogspot.com/2017/09/sewing-clothes-without-formulae.html
mutten tiedä, kävikö urakka kokonaan ylitse sävellystaitojeni. Olin tänään kangaskaupassa ja yritin jollakin asiakkaalle näyttää mallia ompelutaidon oppimisesta, joten tämä on siitä näkökulmasta. Viime aikoina en ole itse ommellut mutta aikonut kyllä.
Tässä on kolme osaa: 1. tavoitteiden ja kankaiden valitseminen, 2. käytännön ompelulinjojen ym yksityiskohtien valitseminen ja 3. ompelutavasta, työntekotavasta ja jotakin sosiaalisten suhteiden huolehtimisesta sen aikaa

ke 8. toukokuuta 2019   Tuossa siis eka osa kaupan myyjiä ja muita valitsemassa kankaita kangaskaupassa ajatellen näin jälkikäteen kotona, ja kakkos- ja kolmososat omaa Savonlinnalaista ongelmanratkaisutapaani ja vanhaa kouluajoilta olevaa helsinkiläistä ompelemisen iloa ajatellen, mutta vielä hiukan kanpanmyyjävaikutteisesti. Jos tuosta haluaa tarkemman selon, että mikä on kenenkin tyyliä, niin näitä blogejani lukemalla saa käsityksen minun tekemisentavastani ja ymmärrykseni tyypistä ja tasosta (siltä osin kuin sitä on hyvä opettaa muille),. (Vuodenaikakirjoitukseni http://opisuomalaisuus.blogspot.com/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html kevään osion sävelmänpätkät ovat säveltämiäni ja ovat aika tavallista ihmisten & omaa hahmotus- ja elelemisen tapaani.) Lisäksi on kai aika tavallinen ompelu 1. ja noiden kahden paikkakunnan kulttuurit.

28.5.2019 Tänä keväänä en ole saanut ommeltua mutta olisin kumminkin halunnut ja monta kertaa käynyt Eurokankaassa. Niin olen kai nojannut sen myyjiin jotenkin ompelutaidossa, ja siitäkö on tullut kuin työlästyneen ammattiompelijan tyyli, nuhruinen, ei niin viihtyvä? Viihtyvämpi ja kivempaa jälkeä tekevä, näkemyksellisempikin, on harrastelijan tyyli: tehdä innollahetken verran, ei kuluttaa loppuun intoa vaan jättää hyviä ideoita vastaisen varallekin, kuitenkin oppia uutta ja tehdä kaikkea kivaa jo nyt. Tähän ovat hyvä lisä laatimani kirjoitukset taitojen oppimisesta:
http://tienraivaajat.blogspot.com/2017/12/vanhan-ajan-onnesta-toissa.html
Haaveammattiin-blogini alun lahjakkuuden ja taitojen oppimisen ohjeet tähän blogiin lainattuina http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.com/2016/07/tunteidenmukaisuus-tuo-lahjakkuutta-ja.html
Uusavuttomuudesta eroon pääsemisen ohje   http://nopeaoppisuus.blogspot.com/2016/08/langanpaasta-kiinni-saamisesta.html   ja siihen avuksi lue tuo ajattelukurssini, jollet ole sitä ennen lukenut http://pikakoulu.blogspot.com/2011/11/ajattelukurssi.html
Ruuanlaitosta  http://kokonaiskuvat.blogspot.com/2017/08/ruuanlaitto-ja-elainten-ruokinta-taito.html

11. lokakuuta 2019   Kesällä ompelin alennuskankaasta yöpuvun housut. Tuossa jo pidempään käytössä olleina. Käytin joitakin vanhoja housuja summittaisina kaavoina, kai verkkareita, mutta levensin kangaskauppiaan ohjeen mukaan, koska kangas oli venymätön ohut puuvillakangas.Lämmin on kumminkin ollut, ehkä tuon leveyden vbuoksi.


Eilen ompelin tollasen fleecepaidan. Vanhoista vihreistä fleeceistä ei oikein saanut kivan näköistä, mutta kuviofleece pelasti jutun. Yllättävän paksu kangas ja yllättävän kämmin. Kaula-aukon reinan sai ihan vain leikkaamalla ja kääntämällä tasalevyisen kaistaleen nurjalle ja ompelemalla suoraa ympäri. Oli kai niin venyvä kangas.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti