tiistai 23. toukokuuta 2017

Linnunpoikasten lentämään oppimisesta

Linnunpoikanen, jolla jo on kunnon siivet, oppii kai parhaiten lentämään, jos katsoo lentämistä miettiessään puuta eikä rakennettua. Rakennetunkatsominen tuo osaamattoman olon ja vain vähän taitoja. Kun taas puun tenhon ihaileminen avartaa näkemyksen monimutkaiseksi, viisaaksi, ikiaikaiseksi, tunnelmallisen tenhoavaksi, ylivertaisen taidon uomaksi. Useamman puun katseleminen kerrallaan ei niin vahvasti ainakaan tätä tuo vaan yksittäisen puun tenho pitäisi hahmottaa, se monimuotoinen rikkaus, jollaiseen elämäntapaan puu näyttävyydellään opastaa. Usein se on vain yksi näyttävä oksa kerrallaan tai latvan huiskaus taivaalla opastaa rikkaaseen riemukkaaseen tekemiseen, jossa on ylivertaisen taidon kipinä. Näin poikanen voi kai jo ensi lennollaan lentää viereisen puun oksalle, sieltä toiselle oksalle ja takaisin pesään, ja on niin jo tavallaan täysinoppinut, sanoo pikkulintuemo.
Puun hyödyllisyys taiudon kannalta tulee sen monimutkaisuudesta, visuaalisesta ja tunnelmallisesta kauneudesta, joka syövyttää kuvan mieleen, tekee siitä taidon ja tekemisentavan mallin. Puu on terveen kokonaisuuden malli, niin linnuille, pörriäisille kuin ihmisillekin. Puuta lentämistä miettiessään katselleet linnunpoikaset lentävät kovin kauniin tunteikkaasti, kuin taito olisi niille helppoa ja elämä soljuvaa, viisauden suojaamaa. Niin kai ihmisen taidotkin hyötyvät puiden tunnelmallisen viisauden oppimisesta, kasvetraan insinööritiedosta tavalliseen taitoon ja arkijärkeen, niistä taitavuuteen, ikiaikaisen soturin ylivertaiseen taitoon ja taiteeseen: suuremman taidon elementtien luonnolliseen kieleen.

(Voisiko sulkien kasvaminen liittyä siihen, että on paitsi taito, myös suojaa itsensä hyvin, jotenkin musiikin tapaisesti?)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti