keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Linnut ja tulisuus

Luin kirjaa Suomen myyttiset linnut ja siinä oli paljon Kalevalasta. Kotkasta eli kokosta siinä mm sanottiin että se on tulen lintu ja että kokkoja on poltettu pyhäpäivinä siihen liittyen. Sen sijaan viereinen kuva kotkasta ei ollut tulisen vaan kyllästyneen näköinen. Joskus kun pikkulintu lentää, niin se on tulisen näköinen:: smaan aikaan riehaantunut ja vapaasti tekevä, vähän vain kokeileva, leikittelevä, arkeaan elelevä ja ystävällisen sosiaalinen, maailman kovuuden vuodenaikoineen elinympärsiistökseen k'sittävä. Ihmisen teoissa on sitä samaa, kun joskus kokeeksi tekee jotakin liikunnallista, että hei mä oon tällänenkin ja tätä osaan, sekunnin tai muutaman väläys jossakin, välähdys, jonkinlainen luonteen ja taidon kipinä, syvällisempää viisautta juuri siinä, että tekee hetken, kyllästymättä, kuluttamatta loppuun, tunnemotivaationsa mukaan, isommasta kapasiteetista käsittäen. Leimahtaa liekkiin.
Se, että palaa, on taas toinen juttu. Se kai liittyy siihen, kun kotka istuu männyn käppyräoksalla ja syö kalaa merestä tai järvestä, itse luonnolliseen tapaan pyydystämäänsä, on kalan leiskahdus, männyn oksan puenrrus, sen kaareutuvuuden tuntevuus mallina, kallion lämp kesäisten jalkapohjien alla, liekkien loimu nuotiossa, siinä paistuva itse pyydetty kala, iltaaurinko, järvi ja lintujen äänet, hiljentyvä tyyntyvä maisema, kesän täyteys. Joka kerran kun tekee, pitäisi olla sek luonnollinen tekeminen että loppuun kuluttamatta kaavamaisuudetta luonnostaan hetkessä uutena ideana syntyvä lähestymistapa tekemisentapa tunnevire idea siitä mitä tekee ja miten, tekemisten rytmi soljuva esim. vuolemansa puun oksan värien muotojen, oksankohdan läheisyyden yms myötä, ja oman väsymisen, onko kotona äitilaittanut jotakin ruokaa, mitä muut puuhaavat yms, milloin tekeminen taukoaa, muuttuu soljuen muuksi, ja milloin on tekeminen taas täysi kuin pyydetty kala, tai pönttölinnulle asua, vaatteet pestyinä käyttää.

Mitä usein koemme viisaudeksi, taiteen ja uskonnon, kenties sivistyneet kirjat, niin ei ole tunnetta sinällään, etenkään ihan vain ulkoa luettuna, vaan on elämässä suoja tuntevuudelle, on kuin ohje, jonka kattorakennelman alla on hyvä elää tuntein, sovittaa yhteen maailman vaateet ja omat toiveet, omat arjen toivomukset ja tarpeet. Kattorakennelma on vain tietoa ja kommunikaatiota. Elämä on elämisessä, käytännön tekemisissä, kasvussa, konkretiassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti