Mielikuvituksen sijasta kunkin asian henki

Tässä marraskuussa, kun oli jo ensilumi ollut ja sulanut pois, katselin jossakin tienvarren heinikkoa. Ja vaikka oli lumi painanut hiukan ja syksy riepotellut niin, että heinikko oli tavallaan räjähtäneen näköinen, niin tuntui, että kun sitä katseli tietyn kokoinen alue kerrallaan ja eläytyi heinien tunnelmaan, niin se oli kovin tunnelmallinen, kuin sillä olisi ollut oma henki, monella heinänkorrella yhtä aikaa ja maahan pudonneet lehdet siinä mukana. Mutta sitten jos katseli erikokoisen alueen, niin tuo tenhoava henkijäi pois ja tilalla oli ankea kireä ihmisten syksy kiireineen. Eli tuolla katsomistavalla tuntuisi olevan paljon väliä ja heinikolla, ja luullakseni muullaakin, jopa taiten rakennetulla, oma hahmo henki, kenties useampiakin sellaisia. Ja niin lapsena, kun askarreltiin jouluksi tonttuja vessapaperirullista, niin kullekin tontulle tuntui tulevan tietty ilme, jolla se oli hyvän näköinen, ja oletimme sen olevan mielikuvitusta vain ja se häiritsi,mokoma puppu. NIin kai enemmänkin niin, että pahviruyllalla on omat mittasuhteensa, päänä oleva paperimassapallo ei ole aina saman muotoinen ja silmät ovat milloin mitenmin vinoon menneet,niin että siinä on tontun alulla omat piirteensä, tietty määrä tukevuutta, leppoisuutta, kireyttä, miettiväisyyttä, miesmäisyyttä yms, mikä kertoo, mikä olisi sille hyvä hahmo, millainen hyvä tonttu siitä syntyisi. Ja niin kai muissakin käsitöissä vastaava juttu: ei mielikuvitus vaan karkeat piirteet kuten tukevuus, jähmeys, rentous, ilmavuus ym.