Rakennustaidosta

Isovanhemmillani oli mökki Lappeenrannan lähettyvillä, omakotitalomainen muttei talviasuttava. Oli kuulemma ollut helpompi saada rakennuspiirustukset omakotitaloon ja lappeenrantalainen työmis tai rakennustaitoinen tekee kai hyvää jälkeä piirustusten mukaan muttei ilman piirustuksia. Minulla on vaikutelma, että Savonlinnassa on erilainen työntekotapa: "Tähän tulee tää ja tohon riittää noi. Ja tuon voi rakentaa noista. Selvä se, käydäänpäs puuhiin.", seuraillaan omaa näkemystä, materiaalien ja asuttavuuden ehtoja mitoille, viihtyvyyden tuomia tarkkoja mittasuhteita, kompastumatta käytännön yksityiskohtiin. On kuin savolaisella työmiehellä olisi paljon paremmat perustaidot kuin pääkaupunkiseutulaisella tai lappeenrantalaisellakaan. Että jos tarvitaan vaikka puolikas lauta tuohon reunaan, niin mittaa tarkan leveyden ja sahaa sen ongelmitta, kun taas pääkaupunkiseutulainen mies olisi turannut mittanauhan tms kanssa ja aikaa kulunut paljon aina hankalampiin kohtiin. Luulen, ettei kyse ole niinkään sahaus- tms taidosta vaan materiaalien tuntemuksesta: on kuulosteltava materiaalien ehtoja rakentamiselle, ja työkalujen, ja toisaalta asuttavuuden, viihtyvyyden, toimivuuden, ympäristössä elämisen ehtoja rakennukselle ja sen osien mittasuhteille, asuttavuuden tunnelman polveilevuutta rakennussuunnitelman tienoilta niin kuin materiaalit sanelevat ja rakentaessa näkee, mikä on viihtyisää ja sopii yhteen muun rakennuksen elämisentavan kanssa. Kai se on osin ikäkysymys: asiat atrttee olla ajatellut läpi eikä vain arvaillut, jos haluaa tehdä muutoksia piirustuksiin. Siis elämänkokemusta tarttee olla eri ihmistyyppien elämän lutviutumisesta parhain päin. Ja materiaaleista tarttee olla kiinnostunut vähän kuin taiteesta tai puusta, että mitä kaikkia ominaisuuksia sillä on noin katsellen ja kokeillen ja muilta kuunneellen, vähän kuin taidetta tekosi tai ihailisi rakentajantraitoa. Samoin työtavoista tarttee olla kiinnostunut harrastuksen tapaan: näin opin nämä hienot taidot, joista on moneen hyötyä, eikä silmät ummessa suorittaen kuin koulun pakkopullan jatkoa.

Käyttöesineiden muotoilemisesta

Huomasin tässä, että uusi Upo-hella, jonka talonmies toi rikkoutuneen tilalle, aiheuttaa onnettomuusalttiutta: suurta koordinaatiokyvyn heikkoutta, virhearvioita, huonoa huomiota, melkein olematonta huomiota ja tilanteita, joissa vaarallinen tekijä jäänyt varomatta. Se on mahdollisesti muotoilun ja osien valitsemisen virhe, sillä esim. vääntönupit ovat tavallaan tarkalla tyylilläliikuteltavat vähän kuin avaruusteemalla, muttei sitten ole NASAmaisen tarkkaa perspektiiviä siinä ohessa käytössä, vaan jotenkin hulppea, väljä, mikä on ristiriidassa tuon tarkkuudem vaikutelman kanssa kovin pahoin. Tilasiko joku halvat nupit? Jos oli nuori, niin ajatteli ehkä, ettei ole varaa muuten. Muttei käyttöesineiden tuoteklehittelyä tehdä niin,insinöörityön tapaan, vaan käsitöiden tapaan: joku aihepiiriä rakastava etsii sille käytössä hyviä uomia, harrastamalla sitä paljon noilla välineillä, etsien niille mukavia hyviä, turvallisia käyttötapoja, joissa on hyvä tekemisentapa aistit auki moneen tekemiseen, j MUOTOILU TEHDÄÄN SITTEN SITÄ KUVASTAMAAN, HÄN SIIS ITSE TEKEE SEN, ETTÄ NYT KUN OLEN TÄSSÄ HENGESSÄ KIVASTI PUUHAILLUT JA TÄMÄ OLISI HYVÄ MALLI MONELLE, HYVÄ PERUSTEKEMISENTAPA SIINÄ ON KÄYTÖSsä (anteeksi meni caps lock) , niin tähän henkeen kun olen, niin sen käyttämä hahmo, tila ym on suunnilleen tällainen, niinpä teen muotoilun sen mukaan, eli leveys tulisi alustavasti tähän näin, mitä puuhailu vie tila, ja sen ympärillä sitten arkijärjellä mietitysti, että toimii hyvin, esteetöntä tehdä, ei ongelmia.
http://kokonaiskuvat.blogspot.com/2018/05/luonnonrakkaus-ja-rakentaminen.html
http://kokonaiskuvat.blogspot.com/2018/04/sulkapaahineista.html
http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/08/uusavuttomuudesta-eroon-paasemisesta.html
http://nopeaoppisuus.blogspot.fi alun lahjakkuuden ja taitojen oppimisen ohjeet

* * *

Osaisiko esim. Savonlinnan K-CityMarketin ruokaosaston väki muotoilla hellan, jota olisi suomalaisten hyvä käyttää? Onko Upo suomalainen tuotemerkki? Ihme, että on yhä jäljellä. Nyt hellan aiheuttamasta onnettomuusvaarasta, kun sille sopivaa käyttöuomaa ei ole, tulee mieleen pyörätuoliin joutumisen vaara lähipäivinä.

* * *

Nyt kun hellaa tunnen jo jonkin verran, niin viisastuneena voisin arvata, että se on koottu erimaalaisista jämäosista, esim. keittotaso ruotsalainen ja vääntönupit Pohjois-Siperiasta, mutten kyllä muista osista tiedä.
Uuni saattaisi olla pohjoiskorealainen, ritilä ja peltien kannattimet tuovat mieleen Brysselin.

Lastulinnusta, aika turvallinen tekotapa

Lainasin kirjastosta Joel Nokelaisen kirjan Opi vuolemaan, ja siinä on mm lastulintujen tekemisestä. En ole vielä sinne asti kerennyt, lastulintujen kuvia vain katsellut, mutta pitihän tuota kokeilla. Kirja tuntuu samalla neuvovan poikia armeijataidoissa niin, että yritin olla varovainen ja tehdä oman versioni enkä kopioida ihan tarkkaan. Eli pitihän tuota lastulintua kokeilla. Naiset ovat yleensä kätev'mpiä kuin miehet, joten kirjoitan tähän jotakin lastulintuyritelmästäni.

Pää on lastulinnulla ylempänä kuin kroppa ja vuollaan ensin. Jätin kylkeen puupalan lohkaisun jäljet siistimättä kun se oli ihan tyylikäs, puutyömäinen. Linnun kroppa kapenee takana kohti siipiä ja pyrstöä, joten kavennus, josta lastusiivet ja -pyrstö levittää, tehdään linnuntunnelmaiseen kohtaa viistosti.
Pyrstössä ja siivissä tulisi olla kuviointi ennen lastijen vuolemista, muttatämä on eka yritelmäni, joten ihan vain kokeilin lastujen tekoa. Siinä hankaluutena on, ett' vuollaan itseen päin, mikä tuo onnettomuusvaaran. Mutta samoin kuin ruokaa laittaessa, kun pilkkoo jotakin, niin veistä voi liikuttaa myös vain vähän matkaa kerrallaan niin, ettei yritäkään voimalla pitkää matkaa, niin, ettei veitsi voi osua sormeen. Lastun sain vuoltua kun ensin puupalan päästä (siivet olisivat lyhyemmät kuin pyrstö, mutta ne on kai lastuina helpompi katkoa) kuin lehteä plaraamalla valitsi ohuen mutta ehjänä pysyvän paksuuden ja vähän tein lovea alkuun. Sitten vuoron perään liu'utin puukkoa raossa ja vuolin hiukan ja välissä käänsin puukkoa sivusuunnassa kallelleen niin, että se aukaisi lastua etäämmäs emopuusta, ikään kuin ratkesi, ja sitten taas vuolua hiukan, ettenkin, jos lastu oli jäänyt kapeammaksi kuin koko leveys. Luulen, että osa jujusta on, että lastut ovat ainakin aloittelijalla, siis koko lintukin, kapea niin, että on helmpimpi vuolla. Mutta tuossa on nyt vasta eka lastu. Tarttisi kokeilla paria muuta siihen viereen ja sitten kai tehdäö siipien kuviointi, jos onnistuu, mutta ekakertalaisella tai kömpelöllä ei aina onnistu.
En ole tuota lintua tuon pidemmälle tehnyt, enkä tiedä,onnistunkokaan. Mutta ajattelin kokeilla alkuillasta tai iltapäivällä, kun aurinko paistaa, niin on helpompi tehdä tarkkaan, hyvä mieli ja seesteiustä tyyntä, jaksavaisuuden puolesta hyvä työaika niin kuin vaikka klo 10, 14.30, 17 tai 18.30.  Kun on tarkasta työstä kysymys, niin se kysyy huomiota vähän samaan tapoaan kuin musiikki, joka soi radiossa: ytunnelmatajulla havaitaan, mikäö meininki ja se määrää nyanssit: jollei jokin ole hyvä, niin valitsee muunnelman, joka olisi juuri sopiva, ja hetken sitten sen mukaan, yleensä kai samalla tekotuokiolla sopivan meiningin tai venttaa aamuun, kun on virkein ehein jaksavaisin mielin. Kun on tarkaan vuoltava,niin jollei suju, vaikkapa takeltelee tai tuntuu vaikeammalt akuin alunperin, niin tarttee huomata,e ttä on huono hetki tai huono lähestymistapa, jota huono hetki usein tuottaa, ja niin tarttee aloittaa puhtaalta pöydältä hetkeä myöhemmin tai muulloin ihan levänneenä ja kiinnostuneena aiheesta, aiheeseen virittäytyneenä niin on taitokin helpompi. Jossujuu hyvin, on hyvä lämmin tekemisen tunnelma kuin vaikka aamupäivällä aurinkoisena päivänä, niin sellaisesta on hyvä ottaa mallia, tehdä siitä yksi taitonsa elementeistä. Mutta sellaista tuokiota ei saa kuluttaa kokonaan loppuun niin, että alkaa takellella ja viimeiseksi mielikuvaksi & tottumukseksi jää epäonnistuminen, vaan taidosta otetaan mallia, kun on hetken tauko hyvin sujuvassa tekemisessä tai kun tulee tehdessä miettineeksi, että nyt sujuu hyvin, siis esim. vaikka vie pöydälle jotakin tai käväisee huoneen toisella puolen tai pitää huokaustaukoa ihastellen työtään.
Siipien levittämiseen tarvitaan siis se, että siivet ja pyrstö pysyvät auki levitettyinä, mistä syystä niissä on oltava anakin ykis lovi.Lovet tulevat vai kaikkien lastujen reunouihin kerralla, eli siiven lovi on pyrstön tyvilovi, mutta kaari on erisuuruinen. Kaaresta tulee leveä'mpi, jos lovi on aika tyvellä, mikä sopii lyhyisiin siipiin,ja pyrstö kai myös vastaavasti levitetään kauemmalla muttei kovin kaukaisella lovellaan, jonka kohdalle kenties on hyvä lopettaa siippien lastut työtä viimeistellessä. astuja joutuu taivuttamaan vain viereisen lastun viereen, loveen sovittaekseen, ei siis niin sivulle, kuin mitä se kohta siivestä on. Kenties olisi hyvä sitä ennen kastella lintu.
Lovien paikat pitäisi kai valita katsellen valmiin lastulinnun kuvaa ja verraten siihen: siivet musiikkimaisen suojaavat ja tunnelmallisen tyytyväiset tyyliltään japyrstö tunteikas ja näyttävä kenties kuin metsolla. Eli jos jokin kohta tuo mieleen tuollaisen tunnelman, niin tekee loven sellaisen ja siihen kohtaan, mistä syntyy tuo hieno kiehtova tunnelma muttei kai kovin syvää lovea, jottei lastu katkea siitä. Ainakin pyrstön tyvi oli hyvä vuolla monella aralle puukon käpertyvällä lastulla eikä heti syvää, milloin lastut voisivat leikkautua irti ylimääräisen viillon syvyyden kohdalta ja voima ei riittää. Kirjan kuvissa lastulintu oli kovin pieni vuolijan käsiin verrattuna.
Ekaa siipilastua vuollessani oli lastu kuiva ja kai vähän liian paksu,rätsähdellen taittuvainen. Kostea puu olisi kai sitkaampaa ja helpompaa vuolla, ei rätsähtelisi rikki. Kai siitä saisi ohuemmat ja paremmat lastut. Mutta puu ei saisi olla niin märkää, että kastelee käsien ihon pehmeäksi, joten puu saisi olla pinnalta kuivahtanut. Riittääköhän, jos kastelen muutamaan kertaan ja annan sitten puun olla rauhassa?
Kastelin siis linnun muutamaan kertaan toivoen sen puun kostuvan, kun se on kumminkin aika ohut pupala. Sitten annoin sen kuivua pinnalta joka puolelta, jotteivät käteni olisi vaarassa.
Sitten vuolin pyrstön. Toka lastu lähti irti loppupäästä ja olikohan neljäs, kun puun syyt tuntuivat olevan siullä tavoin vinossa vuolusuuntaani nähden, mutta aika lailla samat kuitenkin. Loppu sujui aika lailla ongelmitta. Hyvä tekniikka oli vuolla pieni lovi päähän, kääntää puukon reunalla lastua vähän ylöspäin ja ujuttaa puukko koko lastun leveydeltä rakoon, ottaen silloin lastun leveyden erityisesti huomioon. Sitten vuoroin käänsin lastua vähän ylemmäs ja ujutin puukkoa raossa pidemmälle, vuollen hiukan, jos jostakin jäi kapeaksi tai ensimmäiset joltain osilta vuolematta, siis lastu kapeammaksi. Koska puun syyt olivat samansuuntaiset, ratkesi lastu itsestään usemman sentin matkalta ja paksuus niin ikään pysyi itsestään samana. Mutta hiukan vinoon lastut tulivat, toinen reuna ylempänä. Viimeisen lastun vuolin uhuemmaksi alapuolelta kuin se olisi ollut isompikin puupala.
Sitten laitoin lastulinnun likoamaan siipien ja PYRSTÖN TAIVUTTELUA VARTEN. vAIKKA KYLLÄ KUN TÄMÄ ON EKA LASTULINTUNI, NIIN EHKÄ ON PAREMPI, ETTÄ SILLÄ' ON PELKKÄ PYRSTÖ, KUN LASTUJA OSA MENI KHUKKAAN. pUULAJI ON JOKIN PUUTARHAPÖYTÄÄN KÄYTETTY ULKOMAINEN, AIKA PEHMEÄ JA RASKAS, KENTIES KÄSITELTY MUTTA KOKONAAN SAMAA VÄRIÄ.

Tarkemmin ajateltuna lastusulat varmaankin taipuvat parhaiten ohuimmalta kohdaltaan eli linnun pyrstöloven kohdalta ne pitäisi koko loven matkalta ratkoa auki ja ilmavasti vielä, jotta väliin pääsee vettä ja sulka taipumaan, eikä vain raon puoliväliin asti kuten nyt. Ja raon tulisi olla kannas eikä lovi, luulen vain. Lintu on likoamassa ja jatkon kanssa tulisi olla tarkka ja nyt tunnen itseni kömpelöksi, joten lintu saa odottaa.
Katselin mäntyrimaa, joka minulla sattuu olemaan, kyllä se vaikutti ainakin yhtä huokoiselta, tekisi mieli yrittää siitä toista lintua, mutta ehken tokalla yrittämällä tsemppaa yhtä hyvin.

Pyrstön levittäminen ei ole ainakaan vielä onnistunut. Liotin lintua ja sitten annoin kuvua vähän. Ratkoin lastuja puukolla pidemmälle ja ohensin alinta lastua, joka oli paksu. Sitten liotin taas kuumassa hanavedessä. Lastut taipuivat sivulle ihan lionneina hyvin tai kohtalaisesti, etenkin, jos taivutti viereisiä samalla. Mutta niitä ei saanut viereisten loviin kiinni, jos ne(alin) olivat paksuja tai jos ne olivat märkiä. Eli ensin viuhkaksi ja sitten kuivuneena lovien avulla muotoonsa. paitsi, että tässä lovet ovat liian pienet, eivät pysy kiinni viereisen lovessa kuin pari kolme kerrallaan vaan. Pyrstössä tässä olisi ollut 9 tai 10 sulkaa ja siivissä 5.tai 6.

Liotin lintua lisää ja yritin saada siivel tyvempänä olevista lovista vierekkäin viuhkaksi, mutta eiväthän ne pysyneet. Ja niin luovutin ja laitoin sillekohden langan ja tuumin, että saa luvan olla valmis. Seuraavan kerran sitten voi yrittää tehdä leveämpiä lastuja ja leveämpiäkoloja niihin.

Minulla oli useampialankoja, punaisen sävyjäkin, ja niin valitsin sellaisen, jonka kanssa puulintu on kivan näköinen.

* * *

9.5.2018

Kokeilen tehdä toisen lastulinnun, että josko vaikka pyrstöstä saisi leveämmän, koristellun ja lovien avulla viuhkana pysyvän. Tein linnun mäntyriman pätkästä, ehkä kaksi kertaa eilistä puupalaa leveämmästä. Yritin tehdä lintua lintuja ajatellen,, jotta tulisi linnun näköä siihen, mutta tosi sitten tuli tiaisten näköä ja aika pullea. Syyt olivat puussa hiukan viistoon, joten ekapuolen tusinaa lastua katkesivat, aina vain lähempänä lintua. samoin paeri ohuempaa lastua välistä katkesi, mutta sain siis 11-lastuisen pyrstön linnulle. Nyt se on likoamassa.

Pyrstölastujen lovet vuolin vasta, kun olin tehnyt lastut. Puristin lastut tiukasti kimpuksi ja vuolin. Sitten laitoin kuumaan hanaveteen likoamaan ja vaihdoin veden silloin tällöin kuumaan. Nyt saa pyrstön levitettyä niin, että keskilovet pitävät sen viuhkana, mutta vielä kokeilisin, saisinko sen tyveä lähimmistä lovista viuhkaksi, mutta siihen eivät lastut ainakaan vielä taivu, joten lintu on taas likoamassa.

Pitäisi kai vastaisuudessa vuolla/lohkoa keskimmäiset lastut hiukan vankemmiksi ja reunat ohuiksi.
Lastut eivät tapiuneet lkaajemmalle, kun reunimmaisen lastun reuna otti kiinni linnun perään. Tarttisi sulan lähteä ohuempana, jos haluaa taivuttaa niitä laajaksi kaareksi. Nyt olisin kai joutunut karsimaan osan lastuista pois, eikä tehnyt sitä mieli tehdä, niin jäi sitten tällaiseksi, onpahan tavallaan onnistunut, vaikka mielestäni olisi ollut kauniimpaa, jos sulat olisivat olleet enemmän erillään ja laajemmassa kaaressa.

Linnun kropan tulisi kai olla lintuklishee,niin se olisi kivan näköinen. Usein myös muilta mallia ottamalla, esim. kurssilla tai tutulta matkimalla tulee kivasti jotakin ymmärrettyä lisää omaan näkemykseen. Joel Nokelaisen kirjassa lastulinnuilla oli selkeä nokka, rintakehä nousi viistosti eikä melkein kohtisuoraan kuten tässä tokassa lastulinnussani, ja päälaki oli korkeammalla kuin selkä. Mieleen kai olisi hyvä tulla, että "lintu!" ja ehkä "puulintu".
Kovaan puuhun on vaikeaa saada hahmoa, jos on aloittelija kuvanveiston tapaisissa edesottamuksissa. Sen sijaan hiukan kosteampi tai jo alun perin sopivan kokoinen, kenties pieni ja aika ohut, puupala on helpompi veistää muotoonsa ihan samaan tapaan kuin piirtäminen kävi koulun kuvaamataidon tunnilla.
Jos etsit tunnelmaa, niin veistäessä löytyy khunkin kohtaan aina sitä sun tätä tunnelmaa puukon jäljiltä, joten poimi niistä. Lisäksi työhön tulee veistohetken viimeisimpien vahvojen vaikutteiden, siis lähiunnä tekemistä, kiinnostuksenkohteiden ja mielessä pyörivien asioiuden tunnelmaa. Itse katsoin ekaa lintua ennen tuota kirjaa Opi vuolemaan, ja siitä sain idean puulinnusta. Lisäksi netissä www.youtube.com'issa varmaankin olisi puutyö yms aiheisia videioita, mikä nyt vänkää ja kiehtovaa on. Musiikista, josta pidät, voisi myös olla iloa tähän, kai. Puulinnulle sopisi kai olla puutyöhenkinen, puutyön tenhoa, mitä ainakin tuossa Nokelaisen kirjassa oli, ja samalla muistutus onnettomuusvaarasta.

* * *

10.5.2018   Kolmas lastulintuyritelmäni epäonnistui. Ajattelin tehdä samasta mäntyrimasta leveitä lastuja ja koska pyrstö näkyy tulevan jonkin verran vinoon, lastu lastun päällä, niin linnunkin vinoon. Mutta lintu tuli väärään kulmaan vinoon. Sen sentään tajurin, ettei lintu saa olla leveä taireunimmaiset lastut törmäävät siihen. Ja lastujen tyveen tarttee tehdä kannas, luulen, eikä vain lovi. Mutta tein kumminkin lastuja mutten kai ollut kostuttanut puuta kyllin hyvin,kun se halkeili keskimmäisten lastujen keskeltä ja meni jotenkin jäykästi räts.
Mutta otin pari kuvaa kumminkin:

aloitus pehmeään puuhun puukko vinottain ja siitä varovasti painamalla ja puukon syrvällä puuta avaamalla milli milliltä koko lastun leveydelle 
ja sitten tavalliseen tapaan vuorin liikuttaen puukkoa ja vuorin avaten väliä suuremmaksi. Näköjään kuiva puu avautuu pitkältä matkalta suorana mutta menee rikki helposti, kun taas kostea avautuu vain sentin tai millejä tms. Jos joskus ei etene, niin millinkin rakoon puukkoa liu'uttamalla ja taas avaamalla pääsee eteenpäin. Mutta tänään siis mokasin.

 Ohut lastu avautuu usein vain hiukan ja kaareutuu samalla kuprulle, jolloin se usein pian katkeaa.

Kuvanveistosta tuli tänään mieleeni, että joskus näin Itä-Savo-lehdessä, joka on tuntunut osaavan opettaa taiteita, kuvan patsaasta, jonka tekijä näkyi eläytyneen kuin liikuntaharrastuksessa minä joskus, että tässä on se ja se kehonosa, millaista on elää sen kannalta, millainen se elämänalue, näkökulma on kokemuksellisesti, upota siihen elämän virtaan ja nähdä se myöskolmiulotteisena hahmona. Samaan tapaan voisi kai veistää montaa mieleenpainuvaa asiaa, näkymää, hetkeä omassa elämänpiirissä, ja toisaalta myös tätä lastulinnun kropan hahmoa, sen viehätystä ja tenhoa.
Puutöissä on näyttänyt olevan mahdollista ottaa mallia taitavimmista ja ammattilaisistakin, meiningin siitä kräsimättä. Kai on puuha niin liikunnallista, arkijärkistä, käytännönlähiestä ja jopa elämänviisasta. Mutta kuvataiteissa ei voi ottaa ollenkaan mallia ammattimaalareista tms, sillä maalaaminen jotenkin kuluttaa loppuun aiheen tekijän muistista ja tarvittaisiin ammattimaisen tai amatöörimäisen tekemisen sijasta muuta elämää pursuva elämäntapa, jota maalaaminen, kuvanveisto tms pysyisi tervehenkisenä, jotta sillä olisi sanomaa tai elämänviisautta, tervehdyttävä hyväätekevä vaikutus harrastajan elämään. Joskus katselijat elävät niin kaukaista elämää, ettei heihin asti nuo puutteet kummemmin ulotu vaan aina tulevat ajatelleeksi jotakin muuta paikkaavaa, voimia antavaa ja emnevät tekemään jpotakin ihan muuta, mihin ovat motivoituneita.

Yritin kumminkin tehdä lastulinnun loppuun. Kostutin sen pariin tai muutamaan otteeseen ja annoin kuivua pinnalta. Vuolin sitten lastut, kahdeksan yhteensä. Nyt se sitten on likoamassa, mutta kaksi lastua voi hyvin mennä rikki siipiä levittäessä.
Tuossa tuo kolmas lastulintuni, pari lastua osin rikki. Linnun kroppa tuli sittenkin oikeaan kulmaan, ei olisi tarvinnut olla hutilo lopun kanssa vaan olisi voinut kostuttaa puun huolella ja saada ehjän mutta aika lailla yhtä vähälastuisen linnun.

Siis jos linnun tekee eri linja pystysuorana kuin mistä siivet lähtevä, siis missä tasossa pyrstön tyvi on, niin pyrstön tyven on oltava vanhalla kohden kumminkin, samoin kuin yksinkertaisessa tavassa miettiä linnun suunta. Ja se taas merkitsee, että lintu on kallellaan tuohonlinjaan nähden, ja niin on vaikeaa tehdä molemmilta puolilta suunnilleen samnnäköinen lintu.
Mutta toisaalta uuden pystysuoran suunnan voi miettiä aika helposti: Pyrstön toinen reuna on ylempänä kuin toinen suunnilleen sen verran, mitä puupalalla, josta pyrstölastut avataan, on korkeutta. Pyrstön leveyden matkalta on siis tämä korkeusero tuleva, ja leveyden kai voi arvailla summittain: lastun leveys kolon kohdalta plus hiukan lisää, kun eivät lastut taivu aivan kiinni toisiinsa kolon kohdalta, kertaa lastujen arvioitu lukumäärä, esim. aiemman lastulinnun perusteella. Tuo linja siiven puolelta toiselle olisi siis uusi vaakasuora ja linnun kropan pystysuoran linjan olisi oltava kohtisuorassa sitä vasten.

Pyrstölastujen taivuttamisessa olen ensin kuivasta pyrstöstä tiukasti kiinni pitäen tehnyt pyrstölovet ja sitten laittanut linnun kokonaisena likoamaan kuumaan hanaveteen, vaihtanut veden silloin tällöin ihan kuumaan hanaveteen ja koettanut sitten jonkin ajan päästä, taipuvatko alimmaiset ja päällimmäisen lastut kummatkin omalle sivulleen. Olen hiukan muttei paljon voimaa käyttäen koettanut taivuttaa niitä ilman, että puu jotenkin menee huonoksi taivutuskohdasta tai lastusta. Sitten olen ajatellut, ettäniin tehden puun rakenne muuttuu taivutuskohdassa ja olen ajatellut kuuman veden pääsevän paremmin kostuttamaan juuri venyneitä kohtia, ja niin olen antanut linnun taas olla kuumassa vedessä. Ja tositanut tämän muutamaan kertaan,aina vain pidemmälle taipuen.
Kun lastut taipuvat enemmän, niin olen ottanut viereiset mukaan ja taivuttanut niitä kutakin yhtä aikaa kohdalleen.
Kannaksen leveys on tainnut olla komisen milliä, ati mitä lie mutta iaka leveä omaan silmääni, niin olen ajatellut, ettei se niin helposti raksahda rikki, kun vahingossa käytän vähän voimaa. Vaan taipusi vasta märkänä ja sitkaana puuna.
Erityisen tyvestä paksua lastua ohensin vuolemalla, mutta se on kyllä turhan vaarallista tavaksi otettavaksi. Samoin paksut lastut tuntuivat taipuvan paremmin, jos niitä taivutti hiukan viistoon ylä- tai alakautta eikä suoraan sivulle. Alinta lastua voi vuolla ohuemmaksi ja kunkin lastun tulee olla erillinen ja hyvin kastunut lastujen tyvestä kannaksen kohdalta.
Pyrstölastuja taivuttaessani oli lintu minuun päin ja lastut kauempana, jolloin pidin kiinni toisella kädellä linnusta ja toisella taivuteltavasta lastusta/lastuista aika tyvestä.

* * *


La 12.5.2018  (Tuossa tuo eka lastulintu on viime tiistailta, kun ajatteliun, etten katso Euroviisuja, oli jotenkin kovin kiva vapautunut toukokuinen fiilis, auringonpaistetta, linnut lauloivat ja puihin tulossa lehdet. Sitten kumminkin illalla myöhään katsoin Euroviisujen ekan semifinaalin, missä Suomenkin edustaja oli, ja keskiviikon ja torstain aksilastulintua ovat sen jälkeen tehdyt, jotenkin sönkkö, ei niin taitava, epäonnistuvam urautunut ja riitaisi fiilis jäi Euroviisuista. Nyt muutamana vuonna, kun olen Euroviisujakatsellut, niin olen huomannut niiden pilaavan kevään.)

* * *

17.5.2018   Saiskohan tuosta ohjeen päreiden kiskomiseenkin: kuivana säilytetty puu kuin lautatavara, siitä sopivan kokoinen pala, päreiden levyinen, sitten kastella useampaan kertaan ja antaa välillä olla, kuivahtaa pinnalta, jotta vähitellen kostuu tasaisesti, mutta kauemmin tietenkin kestää kostua, kun puu on paksumpi, muttei liottaa, sillä kuivempi puu lohkeaa helpommin, kun taas kostea on sitkaampi, tulee ehjempi lastu.

* * *

Lastulinnun pyrstön tyven ja pyrstön lovet vuolin itsestä poispäin vuoltavan puolen tavalliseen tapaan ja itseäkohti vuoltavan puolen ensin rajan kohtisuoraan puun pintraa vasten ainamalla ja sitten varovasti nakertamalla ihan vähän kerrallaan pienin puukon liikkein, jottei voi sattua viereiseen sormeen. Siistiä puutyömäistä jäkeä tuntui syntyvän juuri varovasti nakertamalla.

Tarkkaan työhön sana "näpertelyä" ei ole oikein hyvä kuvaamaan yrittämisen tapaan, vaan parempi on sana "hienoviritteinen", vähän kuin musiikki, herkkä huomio ja luonnolliset tervehenkiset tunnelmatajuiset aistirikkaat tekemisentavat, jota huomaavat mm tunnemotivaatioiden suunnat.


5.6.2018   Näin naisihmisenä sanoisin, ettei lastulinnun tekemisen ilo, sujuvuus ja tyyli lähde näpertelystä vaan on ajateltava ryhtyvänsä puutöitä tekemään aika paljolla voimalla, niin linnun kroppa on kivempi veistää. Pyrstö sitten on varovaisempaa puuhaa, puun materiaalina kuuntelemista. Ja puutyön tenho tuo lintuun onnistuneempaa tyyliä.
Nyt on ollut asunnosani jo kolme viikkoa niin kuuma, etten ole uskaltanut yrittää mitään tarkkaa,missä on onnettomuusvaara, mutta kiva olisi oppia veistämään linnun kroppa paremmin.

3.9.2018   Lastulinnun voi ripustaa ompelulangalla kattoon tms, mutta varo, ettet ripusta lastulintua tai lankaa liian lähelle kuumaa valaisinta tms.
Lastulinnun painopiste on suurin piirtein puolivälissä nokankärkeä ja pyrstön takaosaa mutta vähän edempänä, sillä pyrstösulkia on taivutettu sivuille. Kierrä ompelulanka esim. neulanavulla kuivan lastulinnun keskimmäisen pyrstölastun tai kahden keskimmäisen pyrstölastun ympärille lovien kohdalta niin, että voit säätää ripustuskohtaa sivusuunnassa, jotta saat sen justeerattua keskelle tais uurin piirtein suoraan tai kivasti juuri vinoon. Ja toinen pidempi, oikein pitkä ompelulanka pyrstön tyven ympäri. Näistä kahdesta kun pidäyt kiinni, niin näet, onko lintu sopivan vaakasuorassa. Ota sitten molemmista yhden käden sormilla kiinni langat yhdessä kivan matkan päästä linnusta ja justeeraa kulma, jossa haluat linnun lentävän. Pidä ditten edelleen tuosta kohdasta kiinni ja solmi tavallinen solmu kumpaankin lankaan yhtä aikaa ja liuta solmu suunnilleen siihen, mistä pidät kiinni. Katkaise lyhyempi langanpää nätisti. Nyt voi linnun ripustaa pitkästä langasta.

Löysin youtubesta videon, jolla Joel Nokelainen vuolee kaarevista vuolluista lastuistra tehdyn lastulinnun, mutta se näyttää vaaralliselta ja vaikealta ja vaatii kostean tai tuoreen puun tms ja linnun pyrstö on ihan erilainen.

Voisko näitä lastulintuja tehdä vinhan tyyppisiä siihen tapaan kuin teinit joskus tekevät vinhoja, onko se hyvä idea? Toki perinteinen lastulintu on arvo sinällään, ja käsityötaito.

4.9.2018  Jos tuossa lanka luistaa pyrstösulan ympäri niin, ettei sivusuuntaa saa justeerattua,niin jos kiertää langan tiiviisti viereisen lastun ympäri loven kohdalta ja tekee solmun, jonka liu'uttaa lastujen väliin, niin saisiko silloin tarkkaan solmimalla sivusuunnan kunnolla justeerattua.

Tapa, jolla ollaan tarkkoja, on kai ilmastosidonnainen juttu, eli lastulinnun viehätysei ole sama, jos ei ole elänyt niin jatkuvasrti katselevassa tunnelmatajuisessa ilmastossa.

Tuo Joel Nokelainen videolla ja kirjassaan mainitsi,että lopuksi linnun pyrstölastut liimataan, jotta ne pysyvät, ja oli pyrstölastuja käsitellessään näyttelijämäisen näköinen, ei oikein nähnyt käsien alta, millainen lastulintu oli. Voikohan olla, ettei hän ole niin taitava tekemään lastulintyuja kuin mitä väittää olevansa? Että kenties lastut lähtevät irti.
Mutta ainakaan nämä minun lastulintuni eivät ole tarvinneet liimaa tms ollenkaan vaan vain palan rimaa, vettä, vesiastian ja puukon, sekä eka lastulintu ja ripustaminen ompelulankaa. Lastulintuni kuivuivat muotoonsa ja kovettuivat, kun niiden antoi vain olla rauhassa.

Pyrstön taivuttelun vaatima kuumassa vedessäliotusaika, välillä varovasti taivutellen ja antaensitten lastujen palautua,ja jäähtyneen vedenaina uuteen kuumaan hanaveteen vaihtaen on arviolta yli puolitoista tuntia, voinut olla paljon pidempikin, sillä puuhasin väliullämuuta. Pyrstön kannas ei saa olla kamalan ohut, sillä jos syyt menevät hiukan viistoon siihen nähden, niin se ratkeaa helposti osalta kannasta katki, mutta vettyneenä puu on sitkaampaa, ei ratkea niin helposti. Jos kannasttai lastut ovat paksuja, niin vettyminen kestää vastaavasti pidempään. Vasta kuiva lastulintu pysyy ihan noin vain koossa, tai siis osin kuivunut kyllä, jos sen antaa olla rauhassa, mutta ainakin tässä kuvan lastulinnussa ja koölmannessa lastulinnussani lastut jäivät hiukan aaltoilleen, vinoon, koska olivat niin pehmeitä ja jäykkiä taivuttaa.

6. syyskuuta 2018
Puun
tasainen kosteus muttei märkyys pyrstölastuja tehdessä on olennaista,
samoin pyrstölastujen kannaksen märkyys pyrstöä vähitellen avatessa,
mikä vie paljon aikaa. Lastulintua tehdessä on olennaista kuulostella
puuta, että millainen se on, miten syyt kulkevat, mikä on hyv
tekotapa, onko puu sopivan kostea, mitä kosteus tai märkyys vaikuttaa
puun käyttäytymiseen. Niinpä lastulintua tehdessä lastut kai
katkeilevat helpommin suorituskeskeisellä tekotavalla kuin
lastulinnuista pitävällä puutyötaitoisella. Kenties sopisi parhaiten
kotona tehtäväksi, koska pyrstön levittämiseen kuluu niin kamalan
paljon aikaa.

Puun kosteutta, puun käyttäytymistä ja hyviä tekemisentapoja arvioidessani käytin samantapaista taitoa kuin kahdessa ruuanlaitto-ohjeessani, jotka sopivat taitoihin ylkeensä: http://kokonaiskuvat.blogspot.com/2017/08/ruuanlaitto-ja-elainten-ruokinta-taito.html .

Viime keväänä lastulinnun sulkia levittäessäni minusta oli helpoin, jos ensin levitti reunimmaiset ja laittoine lovien kohdalta yhteen. Mutta jos sillä tavalla teki kummankin puolen, niin keskellä viimeisiä laittaessa tuli hankalan näköistä, ei niin eheä ja se ei ollut nätti.Siksi olisi parempi jos keskiosankin tekisi yhtä kimpaletta ja kummankin reunan ja sitten kolmesta osasta kasaisi koko pyrstön niin kuin kiva on.

4. maaliskuuta 2019 Voi että: kommentti Joel Nokelaiselta!

Viime kevään jälkeen en ole lastulintuja tehnyt, kun asuntoni on liian paahteisella paikalla kesällä ja syksyllä oli hämärämpää, mutta kevään valostuessa kiinnostaisi, että sujuisiko tarkempikin tekeminen. Keräsin muistaakseni kesällä oksanpätkiä, joista ajattelin kokeilla lastulinnun tekemistä. Reunimmaiset sulat tulisivat kapeammiksi ja oksan kaarevuus voisi olla kaunista mutta jos syyt kiertyvät, niin olisi hankala arvioida, missä kulmassa sulan päästä lastu ratkoa, jotta tulisi oikeassa kulmassa veistettyyn ölintuun nähden. Keväällä vielä aloitin harakkayritelmää rimasta mutta se sitten jäi, kun oli hellettä. Oksasta ajattelin, että josko sais metson (jyhkeä, metson pyrstön mieleen tuovalla tavalla kaareva oksanpätkä), vähänkö ois hieno, mutta vaikeaahan se ois osata.
Se, millainen lintu tulee oksasta tai rimasta mieleen, riippuu kai vuodenajasta, sen vireestä, elämisen hengestä, vuodenajan elämänviisaudesta, ja toki siitä, millaista materiaalia löytää.
Lastuja ei kai voi oksan oksankohtien kohdalta ratkoa ollenkaan, niin näkyvät olevan paksuja ja kaarevia, vaan oksien välistä vain. Nätti tulis, jos oksankohdasta sais vuoltua linnun, mutta onkohanpuu siihen liian kovaa?
Nämä ovat siis maasta löydettyjä oksanpätkiä, osin hakkuutähteitä ja osin myrskyn pudottamia pienempiä pitkiä rimamaisempia oksia. Luulen, ettei ole hyvä kerätä kaikkia tietyn seudun oksia, ei edes tehdä inventaaria, ei edes kaikkia tietyntyyppisiä ja siten kuluttaa loppuun tuota varantoa, jäädä vaille vastaisia inspiraatoon lähteitä, vaan parempi on kerätä sitä sun tätä ja jättää metsäänkin hienoja oksia kulkijoille iloksi ja vastaisen varalle, pikkueläimille kai viisastumisen lähteiksi, luulen.

(Itse olin kouluaikana Helsingissä ensin puutöissä, mikä oli huiman hyvällä tavalla tehtvää jollain lailla tervehenkisyyden varaan rakentavaa, ja sitten tekstiilitöissä, missä tekemisentapa oli huono, mutta tuntui kanssa oppivan, että käsityöt ovat kivoja. Molemmissa sai oman maun mukaan valita millaisen version tekee mutta tehtiin käytännössä, ei mielikuvituksen tuella, kuten naisten käsitöissä (täällä Savonlinnassako vai vaistenlöehdessä vai maailmalla laajemmin?) ja maalaamisessa tuntuu olevan ongelmana ja tuovan tyyliä, joka on tavallaan hieno mutta hengetön ja ei-onnellinen, kuin pahaa mieltä sanottuna mukavaksi, ja se siis on teklemisentavasta ja mielikuvistusvoittoisuudesta johtuva virhe, ei kai käsitöiden luonne ollenkaan. Naisten käsitöiden ongelma on kai se, että niitä käytetään jotenkin liian henkilökohtaisesti, mikä haittaa, kun se on jo tehdessä mielessä.)

Jos ja kun syyt oksassa kiertyvät, niin siis veistetyn linnun vieressä tarttee lastujen levityskohdan kumminkin olla suorassa lintuun nähden, sillä se määrää, missä kulmassa pyrstö on, ja sitten lastujen kiertyminen taas on vain siinä lisänä, ei kai vaihda pyrstön muotoa vaan vain tekee levitetystä pyrstöstä harvemman, kun lastut tuppaavat olemaan vinossa, mutta jos ne on lovin liitetty voiereisiin jollain etäisyydellä veistetystä linnusta, niin siitä kohden lähtien vasta kiertyvät, mutta voihan kiertymine vaikuttaa vahvasti siihen, kummalle sivulle ylimmät lastut levitetään.

Sulkapäähineistä, käsitöistä ja onnekkuudesta

Lainaus ympäristöaiheisesta blogistani http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2018/04/sulkapaahineista.html

"maanantai 30. huhtikuuta 2018

Sulkapäähineistä

Ylen nettiuutisissa oli juttua intiaanien sulkapäähineistä http://yle.fi/uutiset/3-10184919 , että niitä ei muka saisi käyttää, jollei ole oikea intiaani ja saanut erityistä lupaa siihen ja sittenkin vain erityistilaisuuksissa. Verrattiin muslimien uskonnollisiin symboleihin. Mutten usko sen olevan oikea vertaus. Kun suomalainen haluaa intiaanien sulkapäähineen, niin hän on yleensä tykästynyt suomalaisten paljon pitämiin intiaanimaisiin asioihin, noita mieltymyksiä ja suomalaista kulttuuria ohjenuorinaan pitäen, eikä halua tismalleen tarkkaan matkia Amerikan intiaaneja. Jolleivät päähineen sulat ole amerikkalaisia tai malli ja tekotapa Amerikan intiaaneilta kopioitu, vaan sulat suomalaisia tai ainakin eurooppalaisia (tai venäläisiä?) ja tekotapa suomalaisen vaatemaun, taidon ja ymmärryksen mukainen, niin eikö sulkapäähine silloin oel suomalaisten luonnonrakkautta, lintujen ihailua, kenties musiikin ja hevosten harrastamista ja ernnen kaikkea mökkeilyä kuten vaikkapa se, että tekee jousipyssyn itse puusta, omalla tavallaan. Suomalainen ei useinkaan tarkoita intiaaneilla tai intiaanimeiningillä Amerikan intiaaneja vaan suomalaisten lasten intiaanileikkejä ym intiaanimaista Suomessa.

Sulkapäähineen tekemisestä
Sulkapäähineliittyy lintuihin, joten lintujen toiveita olisi hyvä kuunnella siinä, millainen kunkin sopii tehdä ja mihin ja miten sitä käyttää.
Itselläni oli lapsena metsonsulista tekemäni sulkapäähine: muistaakseni 10 metsonsulkaa, isäni ja hänen tuttujensä löytämää, leveässä vihreässä koristenauhassa olevissa taskuissa. Ei liene mielekästä hienoja luonnossa elävien lintujen sulkia värjätä, ei se kuulosta suomalaisen luonnonbrakkauden tyyppiseltä, vaikka voisi sopia kenties hanhien tms kasvatettujen lintujen(??) yksiväristern sulkien kanssa.
Symboliikka ei taida olla suomalaisten vahvaa alaa. Jos yksi löytää metsonsulan,niin miksei sitä saisi käyttää? Mutta toisaalta eri ihmiset työrmäävbät eri eläimiin ja erityylisiin sulkiin, luulen, ja kai se voi olla lintujen ideanakin, että miukä sopii kullekin. Muttei se taida mennä ihan samoin kuin ihmisten symboliikan taju. Mutta linnuilla on tunnelmataju, joten kai sillä on väliä, että laatii päähineen omantyyppisensä ja mieluusti itse tai ainakin kotiväen voimin.
Sulkapäähineeni sulat menivät rikki kiinnitystävästa, kun ompelin tai yritin ommella ne kiinni. Olisi kai pitänyt irralliseen sulkaan sulmia tyven haituviin lanka kiinni. Sulka sitten koristenauhan taskuun ja hahtuviin solmittu lanka lanka ommella tai solmia koristenauhaan kiinni pitämään sulkaa paikoillaan. Mutta siihen olivat sormeni lapsena liian kömpelöt.
Näissä kuten muissakin käsitöissä ja luonnon kanssa ollessa tekemisissä on hyvä tehdä luonnollisella tavalla ja kiinnittää huomiota niihin upeisiin hetkellisiin näkymiin, hahmoihin, muotoiihin, mielikuviin, ideoihin, joita luonnosta löydetyt sulat yms sekä materiaalit (koristenauha, eriväriset langat, yms) synnyttävät. Vaalia sitten niitä ja rakentaa homman toimivuus niiden varaan sekä toki oman arkijärkensä, oman luonnollisen tekemisentapansa, tercvehenkisen tunne-elämänsä, ymmäörryksensä (ei tekninen mutta voi olla käytännönläheinen) yms varaabn. Näistä olen yrittänyt kertoa blogissani http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi .
Luonnon kanssa on myös tärkeää, että jos jossakin on huono henki tai jos se tuo onettomuutta, niin välttää sitä, sillä se voi olla jotenkin sopimaton, haitallinen. Eli vaikka päähinettä tavallisesti voisi käyttää, niin aina ei kuitenkaan edes tavalliseen tapaan.

Metsovideani vuodelta 2007, itse otin tosin vainkuvat, en videota:

Tää nyt on eri aiheesta http://picturesfrommyhome.blogspot.fi/ mutta tuli ehkä mieleen siksi, että se on niitä viimeisimpiä, joihin olen tämäntapaisista aiheistajotakin kirjoittanut/kääntänyt. Eli oman tiensä löytämisestä ja tilan antamisesta hyvälle hengelle sisustamisessa.

* * *
3.5.2018   Nämä hahmot ja tyylit käsityössä ovat siis löydettyjä, kuin polun viereltä poimittuja, eivät pähkäiltyjä, eivät järjen tuotosta mutta kyllä järjellä analysoitavissa, niiden viehätys monesti järjellä ihan ymmärrettävissä. Hahmo voi tuoda mieleen jonkin asian, piirteen, hahmon tms samalla tavalla kuin kuva,  olla kuin osin onnistunut ja osin ei niin tarkka piirros. Hahmoja voi myös miettiä siten kuin työn jälkeä: mikä on vankka, kätevä, tunteva tms Usein oksilla ym luonnosta löydetyllä on elämänmakuinen, hyvällä vahvalla ja tuntevalla tavalla elämisen meininki, mikä on iso osa niiden tyylin viehätyksestä ja se on samalla jotakin, mitä voi oppia niistä: puu eli näin. Tämä on elämän ja maailman ymmärryksen tyyppinä kovin hedelmällinen ja objektiivinen, ainakin, jos oma järki on hyvä ja osaa sitä tällaisessa hyvin käyttää. Oma käsityö taas, esim. värilliset langat ja käden jälki, saa nostetta luonnon viisaudesta ja siinä näkyvät omat mieltymykset ja arvot, mutteivät kai yleensä kuin yksi aihe kerrallaan tai muutama, yhtenä kivana juttuna siis vain eivätkä tyypitettynä'minäkuvana, kokonaiskuvana, vaan työn aiheen tiimoilta ja materiaaline koehtovuuden, haaveiden yms tienmoilta."

13. syyskuuta 2021   Hienoja sulkapäähineitä 

https://yle.fi/uutiset/3-12096610 

Käsityötaidot muiden taitojen ja älyn kehittäjinä

Lainasin kirjastosta Leila Pölkky-Pieskän kirjan Kaunista kotiin, jossa oli kudottu hienoja mattoja, pöytäliinoja, poppanoita. Joidenkin mattojen ymkutomistapa oli tosi taitava, jälki kaunista ja näyttävää, taidoista ja uskonnollisuudesta kielivää.
Tuollainen käsityön jäljen hienous on kiinni hetkessä elämisestä ja aihepiirin suojaamisesta & sen tason nostamisesta rukouksin ja keskittymällä kovin suuresti sen vaalimiseen ja sen suomien elämänmahdollisuuksien vaalimiseen käsityötä tehdessä. Jollei moista etukäteen osaa, niin se on kiinni hetkessä elämisestä ja siitä, että ottaa työntekotapaansa ja työnjälkeensä mallia työn hyvistä materiaaleista: jos pidät siitä, minkä elämänalueiden vaalimiseen jokin paikkakunta on keskittynyt, kiehtoutunut niistä, niin jos ostat materiaalit sieltä, kuten vaikka tavalliseen sukan tms kutomiseen villalangan, niin valitse sellainen työ, mihin se on erityisesti tarkoitettu ja mikä itseäsi silloin kiehtoo (Katso tarjoukset: kauppa tarjoaa jotakin pidettyä, yleensä laatuunsa nähden halvalla, koska sitä myydään erityisen paljon. Alennus on eri juttu: tuotteessa on ehkä jokin vika, jonka vuoksi se ei kelvannut asiakkaalle, joka olisi kumminkin juuri nyt halunnut sellaisen tuotteen itselleen, vaan asiakas palautti sen.), niin lanka tms neuvoo käyttäjäänsä työn tekemisessä, sen kauneustajussa, taidoissa, ideaaleissa, tekemisentavoissa,rytmissä, motivaation laadussakin kenties. Silloin pitää antaa materiaalin olal sorkkimatta, esim. lankaa ei saa vyyhdeltä keriä kerälle vaan käyttää suoraan vyyhdeltä, jolloin kehräämön työnjälki näkyy hienosina nyansseina yms. Eli näin saat hetkessä eläen aistrein, tunnelmin, taidoin, elämänymmärryksellä yms tunnistetuista asioista mallia tekemisen sujumiseen, sen taitoihin, taidoissa kehittymiseen.
Näin laajemmin, jos elät aistit auki, nähdyssä maisemassa, jossa on mm puita ja elämää, niin rakenteet hahmottava maisemakatse on hyvälaatuisen koulutetun ajattelun tyyppinen, kelpaa moneen tekemiseen järjeksi ja on helppo kantaa mukana, helppo olla fiksu sillä tapaa, jos ei jätä sokeita läikkiä maisemaan. Katso ajattelukurssini blogistani http://pikakoulu.blogspot.fi .
Jos tuossa maisemassa eläen, elämän keskellä' siis, hahmotat tunnelmatajulla ja poplaulumaisesti tekemisen vireitä, eri puolia, opit niin hahmottamaan tekemisen elementtejä, joista rakentaa taitoja laajemmin. Huolehtia elämä hyvälle tolalle maisemassa, elinolosuhteet hyviksi reilusti ja kaukonäköisesti (laajermpi maisema) on suunnilleen sama kuin sivistys ja hyväksyttävä käytös lähes kaikkeen, jos kyllin viisas olet ja jos maisema on kylin laaja, vaikutusalueensa laajuinen ainakin ja hyväntahtoinen ja viisas laajemmissa yhteyksissä, esim. ulkoa luetun sivistyksen ja hyvän tahdon myötä. Kiva liikuntaharrastus auttaa taitojen elementtien hahmottamisessa ja elämänviisaammaksi kehittymisessä.

Kirjonnasta

"Kirjonta
Lainasin kirjastosta Anita Gunnars'in kirjan Kirjomalla kauneutta arkeen, ja siinä näkyy kirjoneen rattoisasti ja taidolla, kaunista, ja kun yksittäisen ohjeen luin, niin oli kukkanen paljon nopeampi tehdä kuin mitä sen kuvasta olisi luullut, mutta kauneussilmää hänellä on. Kun yksivärtiseen fleeceen kokeilin kukkaa kahdella villalangalla, niin tuli jotenkin pramean näköinen, ei ollenkaan collagemainen kuten pelkkä kangas. Mutta useimmat kirjontakirjat ovat työlästyneen oloisia niin, että tuolla hyvällä kirjalla on kamalan paljon merkitystä, ja kai sillä, että itse olisi samalla tavoin viehättynyt kirjomisen mahdollisuudesta eikä ottaisi isoa kimpaletta vaan vähän vaan jotakin koristetta jonnekin nurkkaan tms.

Tuossa tuo eka ja tähän asti ainoa yritelmäni kirjonnasta: kömpelö mutta viihtyvyys tuo jälkeen näyttävyyttä, toimivuutta koristekuviona, jolloin kangaskin näyttää parempilaatuiselta. Mutten sitten tiedä, miten käy koristeelle pesussa, nuhjaantuuko ja lätistyykö. Jätin noita langankiekuroita silleen kun kivasti luonnostaan asettuivat, eivät minkään säännön mukaan, (vähän niin kuin kaavoitta ompelun ohjeessani,) ja etsin kukkamaista tunnelmaa, vaikkei muoto olisi ollut just oikeanlainen."

Kirjoitin tämän ompeluaiheiseen kirjoituksseni tässä blogissa http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2017/01/ompelemisesta.html

Ohje vaatteiden ompelemisesta ilman kaavoja http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/03/vaatteiden-ompelemisesta-ilman-kaavoja.html haaveensa oppainaan

* * *

24.5.2018   Kirjastosta lainaamassani kirjasessa Sillkinauhakirjonta (kustantaja Ajatus) oli tosi elävän ja oikean näköisiä kukkia lehtineen, erityyppisiä kukkia silkkinauhasta, kaikki ainakin hiukan kankaan tasoista ylös nousevia. Niistä jäi vaikutelma, että tätä irjonnalla varmaankin haetaan, ja ohjeet oli myös, kuulemma 5 kertaa nopeampaa kuin tavallinen kirjonta. Mutten sitten tiedä, onko liian kiinalaista. Mutta kuitenkin oikeat kukat tuli useasta kukasta mieleen. Mutta ovat ehkä liian laitettuja moneen, kuvioiduimmat kai vain uskonnollisiin esineisiin sopiviA. mUTTA ESIM. RINTANEULAN TAPAISENA KORISTEENA tai jonakin liinana mökillä, millä peittää vasu tms paikassa, jossa luonto muutenkin tarjoaa runsaasti silmänruokaa.

Kukkien ja lehtien tekotavassa oli se, että tehtiin varsin yksinkertainen pisto mutta kiinnitettiin huolella huomiota sen tunnelmaan ja luonnollisuuteen, luonnon antaman ohjeen kaltaisuuteen. Olisiko siinä hyvä malli lasten kasvatukseen: näin opetan lapsia, teen aika yksinkertaisen asian mutta hyvällä tavalla, laadulla, niin että siitä oppii laopsi elämää varten ja on luonnollinen elämän uoma lapselle,maailmankin kannalta positiivinen linjaus (kukka, lhti, varsi).
Näin voisi arvata, että niin isän kuin äidinkin olisi opettavaista tehdä yksi silkkinauhakukka parhaansa yrittäen lasten opettamista varten, kenties ilman vartta, jos se kerran on toisentyyppinen. Mutta harjoitteleminen ja turaaminen ei ole ideana vaan vaikkapa pidemmän ajan kuluessa pisto pistolta tehty jo ekalla kertaa hieno, luonnollinen, väkertämätön, etenkin pakottamaton silkkinauhakukka lehtineen. Ja tähän liittyen ei pitäisi ottaa yhtään vaikutetta joltakin käsityöihmiseltä, joka tekee kukkia monta tai muuta käsityötä aljon, sillä silloin on tsempoi olematon ja moni näyttää vain parhaan tai oikeasti toisen tekemän vaikka tavallisesti tekee myttyiosdiä epäonnistuvia. Ja sitä paitsi ei ollut ideana ottaa käistyövaikutetta lastenkasvatukseen vaan oppia käsityön varjolla jotain ihan muuta.
Tuossa siis tuo idea on, ettei tehdä viivapiirrosmaisesti vaan tekemisentapana on huomio siinä, että miten tuo materiaali nyt asettuu. Etsitään siitä hyvä vaihtoehto sorkkimatta, samantapaisesti kuin lapselle uutta neuvoessa tai jostakin olennaisesta arvosta mainitessa huomioida se, että miten lapsi tätä aihetta lähestyy ja mikä siis on kommunikaation tulos, onko se aiheen kannalta hyvä ja lapselle tulevaisuuden elämänmahdollisuuksia runsaasti luova. Tehdään siis yksi lehti tai terälehtikerrallaan, joskus vain kenties aloitetaan yhtä tai saadaan se loppuun, kiinnittäen huomiota sen henkeen ja kukkaesikuvanan / viisauteen, joka noita elämänmahdollisuuksia ja yhteiskuntaan sopivuutta tuo. Lasta opettaessa on aiheen oltava selvänä mielessä, yksi lehti tai terälehti on erilainen kuin miten nauha tai muu käsityö toiseen asettuu, ja niin on kerrottavalla asiallakin oltava tilaa, on oltava tilaa ja hetki sille elämänalueelle, vähän kuin mökkeillessä hienolla laadulla tehtävä jotakin, mistä on hyvä jatkaa, mikä on hyvä elämälle. Tosissaan tsempaamnen ja ainutkertaisuus tekevät sen, että oma kapasiteettisi on täydesti käytössä, luo siis tietä isompaan osaamiseen, enemmän koko ymmärryksensä ja elämänsä painolla uudelle tielle lähtemiseen. Luonnollisuus taas on  tae siitä, ettei yritys mene pieleen, jos se on myös sivistyksen ja terveenä järjen mukainen, mm tunteidenmukainen "Elä ja anna toisten elää"-periaatteella.

Helppo ja hyvä villasukan kantapää

KANTAPÄÄN KUTOMISEN OHJE: "

15. Villasukan kantapään kutomisen ohje (ja koko sukan kutomisen ohje)

Villasukan kantapään kudoin näin:

Ensin resoria nilkkaan, sitten valmiista sukasta mallia ottaen kantapään alueen ympäri suoraa kudosta suunnilleen puolen silmukkamäärän verran, siis edestakaisin, kun muut silmuta odottivat puikoillaan.

(Tässä olisi pitänyt kiinnittää huomiota siihen, mihin kohden rsoria suorat silmukat rajautuvat, eli tuleeko toispuoleinen ja symmetrisesti kumpaankins ukkaan, vai molemmat symmetrisesti. Ja jos sukan alku on korkeammalla, niin taakse kai on hyvä jättä korkeutta enemmän.)

Kun kantapään korkeus on (kokeillen jalassa) sopiva, niin kudoin (jotakin riviä jatkaen) neljä (siis kantapään taaimman osan leveyden verran, oli paksu kahdesta langasta yhteen kierretty lanka) keskimmäistä silmukkaa yhdelle puikolle ja sivut omillaan, tarvitsin siis kuusi puikkoa. Ja siitä sitten kummaltakin sivulta yksi silmukka nostettuna puikolle per kerros (vastaavasti jalan muodon mukaan: kaikki silmukat = kantapään leveys siltä kohden), eli käytännössä (useimmiten) kääntyessä kaksi nostettuna ja keskimmäinen kudotaan samoin kuin muutkin silmukat. Kymmenen levyisenä sukka jalkaan kokeillessa oli hiukan (noin silmukan verran sivula pois askelten alta) kantapäätä leveämpi eli sopivan levyinen.

Loput silmukat kantapääosan sivuilta kudoin yhteen aina reunimmaisen silmukan kanssa, jotta kantapään leveys pysyi sopivana.

Sitten nostin kummaltakin sivulta joka toisesta välistä silmukaksi puikolle kuteen reunan, kun se vaikutti suunnillen sopivalta.

Sitten kudoin ympäri resoria resorin kohdalle ja suoraa suorien silmukoiden kohdalle ja kavensin alussa muutamaan otteenseen yhden silmukan resorin ja puikolle nostetusta alkaneen suoran kudoksen rajalle. Kunnes oli yhtä paljon silmukoita kuin alussa, ja niin kudoin putkea kunnes 

(suoraa kutoen) kavensin sukan kärjen pikkuvarpaan ohitettuani."

* * * 

LISÄHUOMIOITA:

"

16. Lisähuomautus kantapään kutomisesta

 7.1.2017   Tuossa kantapään kutomistavassa on huomattava se, että kerroksia kantapäähän tulee yksi 4 silmukan kerros, kolme kerrosta, joissa on kummaltakin puolen nostettu yksi silmukka keskimmäiselle puikolle, ja kolme kerrosta, joissa on keskimmäisen puikon laitimmainen silmukka kudottu yhteen reunapuikon sisämmän silmukan kanssa. Eli kerroksia on reunapuikon silmukoiden määrä plus yksi, joten eka kerros kudotaan samaan suuntaan kuin vika, jos reunapuikolla on silmukoita parillinen määrä, ja siitä on sitten jatkettava ympäri koko sukan eli vikan kerroksen tulisi olla oikein kudottu ja siksi siis tässä tapauksessa ekankin (4s). Luulen siis näin, muttent iedä, onko siinä iso ero jos onkin toisessa reunassa ja kutoo siitä sitten oikein päin ympäri kumminkin.

"

Kantapäälappu kudotaan siis toiseen suuntaan oikeaa ja toiseen nurjaa, jotta saadaan sileää, ihan samanlaista kudosta koko lappu.

Tuossa tokan sukkaparini sukka parsittuna, mutta hyvä on ollut jalassa

Nämä kaksi kohtaa ovat kesältä, kun parsin sukat:

"38. Huomio kantapään kutomisesta
Lankaa ei saisi pitää kireällä kantapäätä kutoessa esim. siksi, että hermostuneena jännittää, että mitenköhän tämän kantapään kanssa nyt käy, millainen tulee, sillä lanka jää pysyvästi möykyiksi, jos se kutoessa silmukoiden muodostuessa on muhkuraisen ritilämäinen, ihan niin kuin muovikassin sangat tupaavat jäämään ryttyyn, kun ne kerran menevät kädessäruttuun. Sen sijaan jos kutoo pitäen langan rennon leppoisesti aika löysänä, niin se pehmeänä lätistyy jalan alla mukavaksi."

"37. Parsimisesta
 Kutomani sukan kantapää kului jalan alla puhki melkein kokokantapään laajuiselta alueelta. Poimin silmukat ohuelle puikolle siltä puolen, josta olin kantapäätä alunperin aloittanut kutomaan,ja kudoin reiän kokoisen ja levyisen lapun (toinen puolioikeaa ja toinen nurjaa), kokeillen koon kädellä levittämällä, ja varoin tekemästä siitä niin suurta, että se sukan reunan kanssa tekisi kaksinkertaisen kohdan jalan alle. Sitten päättelin sen (3.2.2019 löyhä reuna, jottei tule paksu vaan levitettäessä saa sen yhden langan paksuiseksi, paikan voi tehdä niin ison, että se peittää selvästi ohentuneen laueen ja rajautuu ihan ehjiin silmukoihin) ja ohuella langalla ompelin sen muiltakin reunoilta kiinni sukkaan, kiinnittäen huomiota, ettei sukka purkautuisi reunoilta myöhemminkään. Mutten tiedä, millainen lanka tähän olis hyvä. Sukkalanka on liian paksu ja ompelulanka hiertää sukkalangan rikki, joten jotakin siltä väliltä kai. Paikkalappu saisi kai olla huomaamattomammmalla värillä kuin alkuperäinen sukka,luulen.
Tuossa tuos sukka, ihan on hyvä jalassa,mutten ollut niin taitava noita reunojaompelemaan.  "

Näin hiukan kokeneempana sanoisin, että sukkalankaan verrattuna kolmasosapaksuinen villalanka olisi tuohon paikan reunojen ompelemiseen sukkaa parsiessa ehkä ihan hyvä.


"Piirsin kaavakuvan villasukan kantapään kutomisesta.

Kuvan tekstit: 

RESORIA NILKKAAN
KANTAPÄÄLAPPU (kantapään korkeus)
(kolmiomainen osuus:)   ITSE KANTAPÄÄ LEVENEE 1 S. PER KERROS (per puoli) NOSTAMALLA
(suora jatke:) tarvittaessa loput kudotaan yhteen 1 per kerros per puoli

Tässä välissä nostetaan kantapäälapun reuna puikoille, jotta päästään kutomaan putkea.
SITTEN KUDOTAAN JALKATERÄN YMPÄRI PUTKEA


Kudoin villasukan kantapään loppuun. Siitä tuli pyöreä mutta ehkä arvioin jalan leveämmäksi kuin se onkaan.Tässä kullakin kolmesta puikosta oli aloittaessa sama silmukkamäärä.

"

* * *

Lainaukset kutomisohjeistani http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/12/neulomisesta.html  , missä monta (noin sata) muuta vinkkiä, mm lankojen valitsemisesta, mikä on vaikuttanut olevan kutomisen tärkeimpiä kohtia.

Video hirsitalon rakentamisesta

Löysin videon (25 min) taitavien kirvesmiesten työstä, kun rakentavat perinteisen hirsitalon:

(Tää on kyl eri aihe, mut joskus katsoin videon ukulelen rakentamisesta, missä soittimenrakentaja oli puutöissä tosi taitava, mutten sitten tiedä, miten hyvin soi ja sehän on soittemessa pääasia. Oiskohan ollut tää :

)

22.3.2018   Jaa, ei tuo soittimenrakenusvideo ollutkaan yhtä hyväätekevän oloinen kuin hirsirakennus. Oli tekevän sijasta esittävän tyylinen.

Mutta tässä näitä tämän blogin linkkejä, joista oppia taitoja:
http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/07/tunteidenmukaisuus-tuo-lahjakkuutta-ja.html
http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/03/vaatteiden-ompelemisesta-ilman-kaavoja.html
http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/04/ruuanlaitosta.html
Toisissa blogeissani:
terveistä tekemisentavoista yms http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html
jotakin liikunnan jälkeen palautumisesta, mutta kyllä ihan vain kevyen liikunnaan mutta toi hyvän olon http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2017/01/liikuntaa-vihreille.html

Taideteoksista ja taidekäsitöistä

Maalaamisesta olen oppinut maalauksiin aiheita hakiessani jotakin siitä,miten rakennetaan hieno taideteos. On oltava yleispätevää elämänviisautta, maailmassa merkityksellisiä tekemisiä ja toisaalta yksittäistapaus, miten yksilön elämä aukeaa tuohon viisauteen päin elämän käytännön taslla, elämän käytännön rikkaudessa, vähän niin kuinlaulu opettaa tyylillään elämänviisautta ja taitoja. Taidekäsityössä olisi siis viisaus, persoonallinen yksittäistapaus, joka kiehtoutuen lähtee löytöretkelle, joka opettaa mm tuollaista viisautta, ja materiaalin tuntu jne, josta nousee tuo yksilööllinen tyyli ja tie joidenkin elämänalojen viisauteen.
Yleispätevää viisautta oppii ainakin, kun opettaa jotakin taitoa toisille tekemisentavallaan, samaan tapaan kuin eläimet kommunikoivat eölekielellä ja äänin: mitkä ovat sen elementit mistä tuollaiset taidot yleensä koostuvat, millaisen peruselämisen varassa opin noita taitoja, mitä elämän puolta ne ovat.
Materiaalin tuntu ja luonne, esim. vesivärit tai lanka, on kiehtoutuen upottava, annettava asioiden löytää oma hahmonsa, montakin variaatiota, niin kuin puun oksilla on sään ja mielialan mukaan muuttuva ilmeensä, elämänviisaus, jota ne opettavat tunnelmallaan.Asioita ei saa kuluttaa loppuun. Jollei käsityö tai värit sinua juuri nyt kiehdo, niin puuhaa muuta ja aloita tuorein ielin uudestaan sitten, kun harrastus kiehtoo. Viisaus tulee mukaan muusta elämästä, hahmot kai elämänkokemuksesta ja siitä, miten on sulatellut maailman ilmiöitä, ilmiöluokkia kai etenkin. Taidot aukeavat eri tekemisistä, joihin sellaisia taitoja tarvitaan, siitä, miten elämäsi kuluessa olert opetellut taitoja ja lahjakkuuksia erilaisia kiehtovia harrastuksiasi varten, ja miten samalla olet oppinut oihmistyyppien piirteistä: tätä harrastavat ovat yleensä suunnilleen tuon näköisiä, mistä kenties joskus tulee jokin piirre jollekin käsitöissä syntyvälle hahmolle, ja samalla sen voi tehdä niin, että sen tyylistä aukeavat tuon elämänalan taidot, niin kuin elekielellä opettaessa, niin kuin puun oksan tunnelmasta: pidä taidon meininki elämävänä mielessäsi, kun piirrät, maalaat, leikkaat, solmit tms, niin tuota tyyliä tulee hahmoon, ja sen tunnelmasta oppia, kuin jalanjäljistä periaatteessa, että millä mielellä kulija oli, mitä teki.
Klisheemäisyys viisaudessa on usein näyttävää, tuntuu oikealta taideteoksessa. Sitä tulee terveen ikiaikaisen elämäntavan elementeistä: mikä on kunkin ilmiön paikka maailmassa, entä elämässä. Jokin osa tuosta tenhosta on, että elämä on elettyä, se on vaistoluontoa koskettavassa muodossaan, aisteja kiehtova kuten syksyn lehdet tai puun lehvästö, vuorokaudenajan tunnelma, sään tuntu tms.

http://talesfromforest.blogspot.fi/2017/08/about-kalevala.html

23.1.2018   Jos jokin opettamasi taito jää liian urautuneeseen muotoon, joka ei ole niin hieno, niin harrastamalla innolla muutamaa samalta suunnalta olevaa taitoa löydät taidon yleisemmät piirteet ja kenties paremmin motivaation sille, kun et harrasta niin paljoa yhtä vaan isomman kiehtovan kimpaleen kerralla ja sitten taas muuta. 

Palvelupisteen tms sisustamisesta viihtyisäksi ja toimivaksi

Savonlinnassa ovat Matkahuollon pakettipalvelut muuttaneet yhteen viereisen kahvion kanssa, ja kai lipunmyynti myös. Mutta siinä, missä vanhat palvelumiljööt olivat onnistuneita:toimivia ja viihtyisiä, niin nyt kai Matkahuollon tavallisen urautuneen tyylin myötä yhteesovittaminen ei niin viihtyisästi ja toimivasti sujunut. Savonlinnassa on yleensä osattu tällaisia juttuja superhyvin. Savonlinnassa on taiteiden ja matkailun alan osaamista, vanhuksiä, käsitöitä, mökkeilyä j illalla on vaarallista ulkona ka niin ihmiset ovat paljon kotona. Palvelupisteen sijoittelu ym rakentaminen pitäisi kai aloittaan samaan tapaan kuin kotona tekee, jos on juuri hankkinut kiehtovan harrastusvälineen, että tämä tulis tähän ja tuo sopis tuohon. Ja rakentaa sitten noiden onnistuneiden hyvähenkisten alkujen varaan koko juttu, vapaa-ajan tapaan, mukavasti vanhemman ihmisen tapaan, josus väljästi ja joskus viihtyisästi ja toimivasti pinoten kuin mummolassa joskus.
Näyttävä sisustus kunnioittaa paikan ja asioiden henkeä ja katsoo, mikä sopisi minnekin, mikä jaksaa kantaa toiminnot ja paikan hyvähenkisenä ja kätevinä, rakenna sellaisten varaan.

Käsitöiden tekemisen mahdollisuuksista

Lueskelin tässä kirjastosta lainaamaani kirjaa Askatele Kaunista kotiin luonnon materiaaleista. Siinä on neuvottu erilaisten luonnonmateriaaleista tehtyjen koriste-esineiden, sekä mm vastan ja kaarnalaivan, tekemistä jotenkin, että tekee noin vain, kivaa yrittäen, muttei erityisesti itselleen tyypillistä. Niinpä noilla ohjeilla tekeminen kai sujuisi ja siihen olisi aina mahdollisuus, koska laatukriteerit eivät ole niin suuret, vaan tehdä saa vaikka olisi paljon sosiaalista tai muun tekemisen myötä tullutta vaikutetta ei-ollenkaan-käsityöharrastuneelta, ei-ollenkaan-taitavalta käsitöissä, niin käsitöiden tekeminen kumminkin olisi sallittua, sujuvaa, jatkuisi ja voisi tarjota mahdollisuuden muillekin käsitöihin siinä siivellä. Lapset siinä tekisivät kukin omanlaistaan, saisivat paljon virikkeitä materiaaleista mutteivät saisi mahdollisuutta jatkuvasti käsitöihin, vaan heidän laatu- ja omantyylisyyskriteerinsä sekä se, että äiti tai täti toi tarvikkeet ja oli se, joka tekemisen laittoi käyntiin, estävät heiltä jatkuvan käsitöiden harrastamisen ja omin päin tekemisen. Eli ei sais vaatia ihan vain omantyypisyyttä, edustustasoa tms vaan pitäis olla tyytyväinen myös huonommalla vireellä tehtyihin käsitöihin, käsitöiden tekemiseen silloin, kun muu elämä painaa niskassa, niin voisi jatkuvasti harrastaa käsitöitä, mutta tarvikkeiden olisi silloin oltava huokeita, esim. tarjouksesta (hittituote) ostettuja (eri asia kuin huono tuote alennuksella), sellaisia joita ei voi kuluttaa loppuun mutta joihin intoa on paljon. Mutta laatu kysyy sitä, ettei ihan huonona päivänä tee, silloin kun vire on kertakaikkisen huono, eri asioihin harrastuneiden ihmistent yuoma.

Muttei se ole ihan niinkään tekemisissä ja harrastuksissa, että vain jos ei välitä niistä, niin saisi tehdä, ja jos välittää, niin löytäisi vain joskus jonkin itselleen sopivan ja enimmäkseen ei olisi mitään. kun olen harrastanut vesivärimaalausta, niin olen mm ollut kiinnostunut maalaamaan puiden oksat oikeantunnelmaisina, ilmeikkäinä, ja ne eivät ole aina samantunnelmaiset vaan riippuu päivän hetkestä ja siitä, minkä tyyppiset asiat ovat olleet mielessä, että miltä ne näyttävät ja miten ne siis pitäisi maalata. Joskus puu on oikein tenhoava, useinkin. Joskus taas näen vain oman mielessä pyörivän asian tunnelmaista silppua. Hienoihin tunnelmiin, hienoihin asioihin voi tehdä löytöretken, kun ei kuluta yhtä loppuun vaan tenhoutuen jatkaa kappaleen matkaan ja kiehtoutuu uusista samantapaisista teemoista, joita vastaan tulee. Jos esim. katson työväenopiston kurssitarjontaa, niin siellä on monenlaista kivaa, se avaa oman maailmansa, mikä on ihan eri asia kuin katsoa, että mihin kellon aikaan tuokin kurssi on, voi en pääse. Eli touchissa on tuo, ettö kyllin kevyesti mutta muutamaa tenhoavaa samalta suunnalta ja sallien itselleen niiden aihepiireissä monia vaihtoehtoja, esim. omin päin tekeminen, kotona kirjastosta lainatun oppikirjan avulla, kaverien kanssa jotakin samantapaista teemaa, toisia kursseja toisina kertoina, muu yhtä kiehtova, yms. Tuollaiset löytöretket, jotka sinua kiehtovat, ovat ihmistyyppisi toisten silmissä, luontevin valinta ammatiksesi ja suuntautumiseksesi, ja siksi ne kai muotoutuvat vuosien myötä, vievät aina vain isomman, aina vain kiehtovamman osan elämääsi.

* * *

26.7.2018   Mietin tässä, voikose, että iltaisin vaikuttaa olevan vaarallista liikkua ulkona täällä, missä asun, johtua naistenlehden lukemisen vaikutuksesta? Ehkä ne, jotka kirjoittavat naistenlehteen tai ovat sen juttujen aiheina, ovat usein käsityöihmisiä, joilla kuulemma on hyvät mahdollisuudet harrastaa käsitöitä ja kodin laittamista ym. Mutta eivätkö sellaiset ihmiset usein ole sellaisia, jotka eivät ainakaan alkuun tee sen kummempaa käsityötä kuin muutkaan mutta ovat lopun aikaa tekemättä mitään erityisempää. Joku laskee sen tropiikinoamisuudeksi, joku lartautumiseksi tai tyytyväisyydeksi ihan vain yhteen tai muutamaan elämänpiirin juttuun, kun taas nuori aikuinen yleensä rientäisi kaupungilla menosta toiseen, puuhaisi vaikkapa noissa kahdessa viikossa paljon kaikenlaista ja olisi hänell' mahdollisuus käsitöihinkin, ne vain eivät sdujuisi kyllin hyvin,mutta osin se on sitä, etteivät materiaalit ole oikein hyvät, ja hän luulee sen johtuvan rahojen puutteesta tms, mutta luulen sen johtuvan vääränalisesta ostamisen tavasta: pitäsi hankkia rahapuu (maksaa alle 10 euroa) eli viherkasvi, josta oppii mm ostamisen taitoa ym rahaan liittyvää ihan vain pitämällä sitä viherkasvinaan ja hoitamalla niin kuin kasveista itse ymmärtää. Ostoksissa onnistumisesta olen kirjoittanut blogia http://asiakkaanavain.blogspot.fi .  Ennen kaikkea näyttää olevan tarpeellista latautua kuhunkin ostokseen ja olla avoinna mahdollisuuksille, ei kaavamainen tai ihan vain tiettyä osaa ostava, vaan tarjouksista (eri kuin ale) ideoita saava. Käsityön tekemisessä onnistumisessa on sitten sitä jotakin samaa: tarttee satsata materiaalien tuomiin mahdollisuuksiin, niiden tuomiin kivoihin ideoihin, joiden toteutus voi vcarioida työn edetessä, eikä tethdä tarkan kaavan mukaan tiettyä.

Vanhan ajan onnesta nykyaikana

Tuli tuosta lauseesta "Matruusi oli täydessä seilingissä." mieleeni, että tuossa humala ja seilaaminen eli purjehtiminen kai keinuvalla puisella laivalla sotketaaan toisiinsa. Nykyaikana kai ajatellaan, että merillä moni ryyppäsi, mutta eikö samalla tuo vaikutelma ole, että aurinko porottaa, laiva keinahtelee miellyttävästi, on tyyni ilmapiiri, rauhaisaa, onnentäyteisiä hetkiä. Voiko olla, että vanhana aikana, kum merimies omin päin lapsena tutustui mereen tai järveen, niin hänellä oli siinä tekemisissä veneilyn ja laineiden ymskanssa hyvähenkisiä hetkiä: meri ihmisluonnon  mukaisena elementtinä, valtavana omanhenkisenään ilmiönä, elämän virta sitä myöten, elämäntapa merillä, joka aukeaa kai, kun ilman koulutusta, tuollaisten vaistoluontoa koskettavien oppimiskokemusten myötä tutustuu alaan, sen kiehtomana, siitä kiehtpoutuneiden esikuvien ohjauksessa vaikkapa etäältäkin. Koulutus sen sijaan tuo erihenkisen lähestymistavan, rikkoo tunnelman, ja niin menee tekemisen henki ja viihtyvyys. Mutta voisiko nyt ajattelukurssini http://pikakoulu.blogspot.fi/2011/11/ajattelukurssi.html (http://quickerlearning.blogspot.fi) myötä koulutetun ajattelun korvata arkijärkisellä mutta vähintään yhtä objektiivisella mutta helpommin mukana kuljetettavalla, ja lisäksi esim. kannattavus perusteinen moraali: tehdään hyödyllisiä asioita, rakennetaan ninparempia elämänoloja yhteiskuntaan ja maailmaan + "Elä ja anna toisten elää" (ks. http://opisuomalaisuus.blogspot.fi ja http://Finnishskills.blogspot.fi), ja säilyttää niin sekäkoulutuksen hyvät puolet että hyvähenki asioissa, tekemisissä. Omin päin oppimisesta katso http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/07/tunteidenmukaisuus-tuo-lahjakkuutta-ja.html (http://learntalents.blogspot.fi/2017/09/learn-talents-and-skills-in-something.html)

* * *

28.12.2017   Lisäys koululaisten työtaakkaan liittyen http://tienraivaajat.blogspot.fi/2017/12/vanhan-ajan-onnesta-toissa.html 

Tunteidenmukaisen kauneuden keskellä

Tässä ei siis ollut ideana töllöttää tuota juvaa, vaan teksti on assosiaationa siihen syntynyt, ei ole siis kuvan kuvaus vaan kuvan synnyttämän idean ja siitä laatimani ohje muuhun elämään, vaikkei kuvan nainen olisi sitä osannut.

Lainasin kirjastosta kirjan Rahvaan puku, ja siinä oli ihan alussa kuva, jossa kaksi naista, toinen selin nykyajan (kenties murhia tekevän) käsityöharrastuneen näköinen ja toinen kuin vanhan ajan koko ajan kauniin luonnon kanssa tekemisissä ollut, kädet ihan toisenlaiset, kuin intialaiset, marjojen kauneutta, joskus vaatteitakin ihastelleet, tunnelmallisen kauneuden keskellä koko ajan, mielekkään syvällisen viisauden ja sen ilmentymän kauneudessa elämänpiirinsä pääteemoina pitävän, kuin se olisi ollut hänen taitonsa, häneen suuntautumisensa kuin maalausten kiehtovuus joidenkin suurten taidemaalarien, kuin maanviljelys hineolla tavalla merkityksellistä elämää elävän maanviljelijän.
Mitä siis on tuo kauneus, miten sen löytää ja miten pitää siinä sen merkityksellisyys, juuri syvällinen viisaus, monimuotoisessa rikkaudessaan eikä vain yksittäisissä muodoissaan. Joitakin kiinnekohtia tähän tiedän, mutten osaa koko juttua. Iso osa viehätyksestä on elinympäristön monimuotoisessa kauneudessa, sen tekemisten mielekkyyksissä, ikiaikaisessa viisaudessa, jota elinympäristössä ja elämäntavassa on. Mutta toisaalta on samaa oman lähestymistavan hyvälaatuisuudessa, siinä, ettei ole uupunut vaan on kuin uuden alun kiehtovuudessa, kuin nuori aikuinen joskus elämänmahdollisuuksia pohtiessssaan, tai kuin ihminen vanhetessaan oman tiensä ja rakkautensa, ne monet, löytäessään, ne kodikseen vakiinnuttaessaan.
Kun aloitamme uutta, josta olemme kiehtoutuneet, niin hetken aikaa maailma on mahdollisuuksia täynnä. Jos sen hetken jälkeen pidämme pienen tauon ennen kuin hetki on ennättänyt mennä ohitse, niin voimme samalla haaveilla ja tehdä hetken aikaa muuta: elämänrytmistä tulee polveileva, tekemisistä monenlaisia, alun energisyys jaksaa kantaa tekemisen hyvään laatuun ja arkijärki yhdessä innostuksen ja kontaktin useaan elämänalaan kanssa tuo ymmärrykseen hyvälaatuisuutta: tähän luon oman tieni. Samaan aikaa kosketus todellisuuden kanssa tuo kanttia. nyt pitää tsempata, ei kun tuo oli vaan tollanen ja nä on hienoja ja tarttisko nyt kiirehtiä tuonne, mitä jos jatkan tän loppuun kun on aikaa ja jaksan, mitä lukisin ym.

Koska tunnelma on kaikki havainnot, tunteet mielekkyyksineen,filosofia, konteksti yms yhteensä, niin tunnelmataju on avain ilmiöiden syvällisen merkityksellisyyden ymmärtämiseen: kaikkien havaintojemme joukko asettaa ilmiöt kunkin oikealle mielekkäimmällepaikalleen kokonaisuudessa, jos vain ymmärrämme ideaaleja, siis kokonaisuuden ja ikiaikaisen elämäntavan mielekkyyksien tasoa kyllin hyvin aina elämämme käytäntöä myöten.

Syvällistä viisautta maailmasta ja maailmassa el'misestä voi oppia, kun luonnon helmassa katselee maisemaa samalla kun miettii elämää. Niin mietityttävät isot kysymykset vertautuvat luontomaiseman osiin, esim. puiden oksiin ja runkoon, ja niin tunnelmatajun myötä, rakennehahmotuksensa myötä ja huomatessaan, miten tunteet liittyvät kuhunkin asiaan ja kertovat niiden paikasta maailmassa ja ihmiselämässä, niin silloin voi objektiivisesti yltää johonkin syvällisempään näkemykseen elämästä ja maailmasta, maailmassa elämisestä ikiaikaisen luontonsa mukaan, vaikkei tavallisesti osannut.

Mielikuvituksen sijasta kunkin asian henki

Tässä marraskuussa, kun oli jo ensilumi ollut ja sulanut pois, katselin jossakin tienvarren heinikkoa. Ja vaikka oli lumi painanut hiukan ja syksy riepotellut niin, että heinikko oli tavallaan räjähtäneen näköinen, niin tuntui, että kun sitä katseli tietyn kokoinen alue kerrallaan ja eläytyi heinien tunnelmaan, niin se oli kovin tunnelmallinen, kuin sillä olisi ollut oma henki, monella heinänkorrella yhtä aikaa ja maahan pudonneet lehdet siinä mukana. Mutta sitten jos katseli erikokoisen alueen, niin tuo tenhoava henkijäi pois ja tilalla oli ankea kireä ihmisten syksy kiireineen. Eli tuolla katsomistavalla tuntuisi olevan paljon väliä ja heinikolla, ja luullakseni muullaakin, jopa taiten rakennetulla, oma hahmo henki, kenties useampiakin sellaisia. Ja niin lapsena, kun askarreltiin jouluksi tonttuja vessapaperirullista, niin kullekin tontulle tuntui tulevan tietty ilme, jolla se oli hyvän näköinen, ja oletimme sen olevan mielikuvitusta vain ja se häiritsi,mokoma puppu. NIin kai enemmänkin niin, että pahviruyllalla on omat mittasuhteensa, päänä oleva paperimassapallo ei ole aina saman muotoinen ja silmät ovat milloin mitenmin vinoon menneet,niin että siinä on tontun alulla omat piirteensä, tietty määrä tukevuutta, leppoisuutta, kireyttä, miettiväisyyttä, miesmäisyyttä yms, mikä kertoo, mikä olisi sille hyvä hahmo, millainen hyvä tonttu siitä syntyisi. Ja niin kai muissakin käsitöissä vastaava juttu: ei mielikuvitus vaan karkeat piirteet kuten tukevuus, jähmeys, rentous, ilmavuus ym.

Kodinhoidosta, korjaustöistä yms

Tavallaan, kun johonkin omamotivaatio on ja toisaalta on käytännön taitoja edes jonkin verran, niin mistä löytyy se, että tulisi tunteidenmukainen jälki hyväätekevin tavoin, ihan luonnostaan? Jotenkin olen tuntunut tätä tavoittavan osin runoista oppimani myötä ja osin Tai-te-ching kirjan englanninkielisen Stephen Mitchellin tekemän erinomaisen käännöksen myötä (mutta sitä lukiessa ei saa tinkiä arkijärjestä eikä vaatia oppivansa kaikkea kerralla, kuin mallista) ja osin toki elämänviisauden http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html ja käsityötaidon sujuvuuden myötä. Eli kun vaikka pitäisi vaihtaa autoon renkaat, niin osa on sitä, että on polveilevassa päivän kulussa hetki aika auton renkaille, osa siihen sopivaa virettä, ettei ole kankea vaan pikemminkin kerkeä eivätkä liikkeet tunnu ikäviltä, ja osa välineiden kunnollisuutta ja vaatetuksen sopivuutta likaavaan liikunnalliseen puuhaan, kylmäänkin. Tai niin kuin tänään, kun katselin koristetyynyäni, jota en ollut osannut pestä, kun en saa päällistä irti, niin minulla oli aikaa, odotin, niin ajankuluksi, kun näyin keskittyvän puuhaan hyvällä tavalla, niin ratkoin päällisen irti ja pesin huolella, ja niin jälki oli parempi kuin olisin osannut odottaa, jotenkin osaavamman oloinen, ja niin yksi kerrallaan tulin tehneeksi saman kahdelle muullekin koristetyynylleni. Jos on hyvä henki, niin voi nyppiä irti karvatukun kerrallaan koirankarvaisesta matosta, viltista tms ja saada niin paljan parempaa jälkeä ehkä viidessä minuutissa, muttei se suju, jos on ankea fiilis, vaan sopii jutella, miettiä muuta tms, mikä tekee tekemisestä rattoisan. Voiko tyynynpesussa kanssa olla, että tehtävä on vanha tuttu osiensa osalta mutta vaatii hyvää henkeä, kun on koristeesta kyse? Eli hyvänä hetkenä sujuu, muttei huonona urautuneena, pakon alla tai aikataulutettuna.

Käsitöissä on paljon tuota samaa: jos jokin villalanka tai kangas kiehtoo, niin siitä oppii hyviä tekemisentapoja, rattoisuutta ja suunnittelua, ja samalla tapaa tehden sitten korjaustyöt ym kodinhoito sujuu paljon paremmalla laadulla.

* * *

Olen joskus kirjoittanut mukavammalla tavalla siivoamisesta jotakin http://tienraivaajat.blogspot.fi/2016/08/siivoamisesta.html .

* * *

Tässä joku talvi oli koiralla kylmä ja äkkiä nappasin halvasta huovasta sille lämmikkeen, mutta huopaan jäi suorakulmainen kolo, aika iso, enkä osannut oikein ongelmalle mitään tehdä. Hlesingissä oli jatkuvasti sellaisia ongelmia, kai se oli käytännön taitojen puutetta, kun nyt kun tartuin toisella koirallani olleeseen viltinjämään, niin oli aika selvää mitä sille tehdä: nypin karvoja vähemmäksi ja leikkasin viltin tuon suorakaiteen verran lyhyemmäksi, jotenkin kivasti reunan muotoillen, vähän joulumaisesti ja kotoisasti eikä suorassa kulmassa, ja sitten pesin villapesuohjelmassa. Niin jäi toinen palanen koirien lämmikkeeksi, jos joskus vielä tarvitsen, ja se oli aika arkijärkinen ratkaisdu, ei jäänyt kaihertamaan. Mutta mitä tuossa siis pitää osata? Luopua vanhasta, joka nykyisin on epäonnistunut, ja etsiä jäljelle jääneitä kivoja vaihtoehtoja, vaikkeivät olisi niin hienoja.  Ja tehdä sitten niihin tarkoituksiin mukava ja hyödyllinen. Ja toteutus ei lakihenkisesti vaan niin kuin mukavaa ja tunnelmallista on, kätevääkin, ei liian työmäistä, mikä kai olisi tuohon verrattuna pieleen menneen tunnelma.

* * Ä

31.10.2017   Tässä joku päivä sain nuo tyynyt valmiiksi, lähinnä vain sullottua täytteen sisään ja ommeltua kaksi kiinni ja kolmannessa oli onneksi vetoketju.

6.11.2017   Jos on kodinhoidossa, käsitöissä tai jossakin muussa paljon huonomi kuin mitä keskiverto näyttää olevan, vaikkei haluaisi ja vaikka tsemppaa, välistä kovastikin, niin siinä on kai yleensä kaksi vaa'ankieltä: toisaalta tarvitaan taitoja, joilla nousta ongelmakohtien ylitse, ja toisaalta täytyy huomata sama mitä pyörätuolienkin suhteen eli että vaikka tuo kohtalo on useimmille suomalaisille pahasti toiveiden vastainen, niin se kumminkin on haave osalle ja kokonaisissa maanosissa tosiaan kuljetaan kuumuuden vuoksi koko ajan niin verkkaisesti ja aikaansaamattomasti eli ehkei se ole kauhistus niin isolle osalle maailman väestöstä kuin oelttaisi. Eli tarttee luokitella ihmiset kahteen ryhmään: niihin, joilla on tavoitteena noin huono tai huonompi,ja niihin, jotka tavoittelevat selvästi parempaa.

Tunteidenmukaisesta liikkumisesta

Lainaus kirjoituksestani terveistä elämäntavoista http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html

"281. "I treid to find some Brasilian media or sports site.
I have been for a few years interested in Brasilian culture and been
surprised to notice that even though Brasilians look positive, skilled
and feeling, they don't feel so very well. Today I figured out the
reason fior that and how to correct that. Brasilians are very good at
fine coordination which they do both at the outer reaches of their
body and all the way from the body center at stomach, like as if they
were painting. (But many painters are even lousier, so don't mix tyhem
with this.) That is an artificial non-instinctual way to coordinate
body according to the sense of sight. We here in Finland have a very
different climate, which is much more beneficial for being speedy and
active. Our way of fine coordination would propably suit also other
climates and it is very natural and brings lots of well-being: Be very
natural, very emotional naturally at the stomach area and near it, so
that you can move only roughly, like right or forward or left or
backwards. So you did not disturb your body center, emotions or
naturality at all: they determined the exact way fo moving and exact
direction. Then take your social eye and your sense of atmoshpheres
along: which social styles are naturally possible for you right now:
choose from them the exact form of the outer parts of your body and
roughly the form of the parts at middle distance from the center
outwards. So you can go for example a little bit bold and protecting
so feelings, being sturdy. At the same time atmospoheric and via that
thinking skills and fine mechanics, which alters the movements
slightly at the center, somewhat at the outer reaches. And for example
liking or taking social dastance, which also determines movements. Or
like with basic skills only or with emotional strenght of high skill.
Etc.""

Käsityötaitojen oppimisesta

Lainaus kirjoituksestani terveistä elämäntavoista http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html

"283. Tässä alku ei ole terveiden elämäntapojen ohje vaan vain huomio muista epäterveemmin elävistä, mutta lopppupuolella käsitöistä ym:
Kun noudattaa terveitä elämäntapoja, on jatkuvasti paljon parempi olo kuin ruokakeskeisillä. Monien ruokakeskeisyyttä selittää kai se, että he ovat lähes jatkuvasti siinä vaiheessa, että juuri saamassa kehon lämpöiseksi ruualla tai sitten ovat liikaa viilenneet ja kaipaavat lämmintä ateriaa tai jotakin vahvistavaa. Silloin heillä ei ole energiaa juuri muuhun, vaan heillä on ikään kuin lämmönsäätelyn hetki mutta ruuan avulla vain, ei taidoilla. Ja kun heiltä taitoja puuttuu, niin he eivät usko muiden voivan yltää korkeammalle, vieläpä noin vain. Ruokakeskeisyys lisää taipumusta tehdä tekoja vain ajatuksissaan, mikä lisää vieraantumista niistä, joille ajatukset ovat käytännön elämänmahdollisuuksia, toimiliaisuuden apu vain. Samat ihmiset elämänviisauden puutteensa vuoksi, jos pitävät jotakin tekemistä hankalana tai uuvuttavana, niin eivät korjaa sitä muuten vaan vain aterian tuomalla kylläisyydellä, ja siis lämmöllä. Liikunta toisi lämmön ja lämmönsäätelykyvyn. (Lämmönsäätelyohjeita tässä blogissa monta  http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2015/01/viileaan-sopeutuminen.html)
Esim. käsitöiden vaatima harkinta ei mene vain ruualla vaan keskittymällä, kiehtoutumalla, saamalla kulkea omia polkujaan, tehdä toiveidensa mukaisia ratkaisuja, ja siis mm taidolla ostaa huokealla hyviä tarvikkeita kylliksi (mikä kai usein tarkoittaa idean saamista tarjouksessa olevist atarvikkeista eikä tarkkaa etikäteen määrättyä ostoslistaa). Samoin se merkitsee päivän työn urautumista irtipäästämistä, ei vain ruokatauon tuomalla eri aiheella vaan muukin mahdollisuus uppoutua käsitöiden maailmaan hyvillä mielin tuo niissä taitoa ja viisautta. Tärkeää on, ettei tule komennelluksi. Ruoka on joillekin tekosyy luistaa vaatimuksista, muttei se tarkoita, että omien teiden kulkeminen, oman ymmärryksen käyttäminen, uuden aiheen hahmottaminen ja mukava puuhailu omia teitään, omasta mielestä mielekkäiden tavoitteiden kanssa vaatisi mitenkään taitojen puutetta ja sen paikkaamista ruualla kuin olisi suuri lämmönhukka.
Justeeraamistaito, jota mm käsitöissä ja ylipäätään omin päin tekemisessä onnistumisessa tarvitaan, liittyy siihen, että on eri elämän puolia, joiden painotuksia voi justeerata tekemisentavassaan ja niin saada tilanteeseen sopivia vahvuuksiaan käyttöön ja harjaannutettaviksi. Mutta tähän yleensä tarvitaan rento elekieli, jotta kroppa ei ole urautunut yhteen näkövinkkeliin ja sen mukaiseen tekemisentaoaan, vaan vaihtaa asentoakin toisiin elämänalueisiin päin, jolloin tekeminen sujuu helpommin niiden tavalla ja ne ovat huomion piirissä ja siis helpommat ottaa tekemisentapamahdollisuuksina mukaan.
Tuollanen laatimani käsityöohje on mielestäni hyvä: http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/03/vaatteiden-ompelemisesta-ilman-kaavoja.html
"

Tuossa lienee tärkeää ostaa nuo käsityötarvikkeet tarjouksesta eikä huokeuden perusteella, koska tarjouksen tehtävänä on tutustuttaa sinut tuon tyypin käsitöihin, kun taas huokeat ovat usein jonkin osia vain, eivät teitä käsitöiden oppimiseen. Jos sinulla on ajan myötä muutama tarjouksesta ostettu tarvike, niin sinulla on jo muutama mahdollisuus siinä, mitä hyvin voit niistä tarvikkeista tehdä ja minkä tyylisiä tekemisentapoja & taitoja käyttää.